Stratosfääripallolento Hämeenlinnasta 10.12.2023

Hämeenlinnan Radioamatöörit ry OH3AA lähetti sunnuntaina 10.12.2023 stratosfääripallon OH3HAB #8 kerhon pihalta Hämeenlinnan Miemalasta noin kello 9.30.

APRS ja Horus 4FSK-lähetteet olivat kuultavissa taajuudella 432,500 MHz. Ennusteiden mukaan pallo lentäisi suuntaan Kouvola-Lappeenranta, tai mahdollisesti hieman etelämmäs kaakonkulmaan. Se päätyi järven jäälle Vekaranjärven varuskunnan naapuriin.

Lisää tietoa lennosta OH3AA:n sivuilla.

Lisää pallolentoja on luvassa kevväämmällä. Ohjeita pallojen kuunteluun ja seuraamiseen netissä löytyy kerhon sivuilta oh3aa.fi

 

SRAL:n syyskokouksen satoa

SRAL:n syyskokous pidettiin 18.11.2023 Lahden radiomuseo Mastolassa.

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 toimintasuunnitelma sekä vahvistettiin jäsenmaksut, valittiin hallituksen puheenjohtaja ja kolme uutta jäsentä sekä valittiin vaalivaliokunta vuodelle 2024.

Puheenjohtajaksi kaudelle 2024-2025 oli ehdolla ainoastaan Henri Olander OH3JR, joka valittiin.

Hallituksen jäsenten vaaleissa ääntään käytti 637 jäsentä. Äänestysprosentti oli tällä kertaa 20,1 ja ääniä annettiin yhteensä 1545.

Äänet jakautuivat seuraavasti:

  • Antti Hara OH1HIH 118 ääntä
  • Jerri Jaatinen OH6KP 57
  • Jari Jussila OH2BU 242
  • Joel Lehtonen OH64K 128
  • Arto Liimatta OH2KW 305
  • Jyrki Mikkonen OH4LYX 81
  • Mikael Nousiainen OH3BHX 321
  • Tuomas Tauriala OH3ERV 293

Mikael Nousiainen OH3BHX ja Arto Liimatta OH2KW valittiin SRAL:n hallitukseen 3 vuoden kaudelle 2024-2026 ja Tuomas Tauriala OH3ERV 2 vuoden kaudelle 2024-2025.

Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi vuodelle 2024 valittiin Pekka Pussinen OH8HBG sekä jäseniksi Juha Biström OH2EAN, Antti Hara OH1HIH, Ville Hiirsalmi OH1UDC, Tiiti Kellomäki OH3HNY ja Markku Toijala OH2BQZ.

Onnittelemme voittajia!

 

Radioaallon harjalla – näyttely 1.11.2023 alkaen

Radioaallon harjalla – näyttelyn avajaiset ovat Vapriikissa 1.11.2023 kelo 18.00 eteenpäin.

OH3NE on paikalla oman radiopisteen myötä, luvassa on siis paljon second-op kusoja Tampereen toistimella vierailijoiden toimesta. Kannattaa olla kuulolla ja vastailla mahdollisuuksien mukaan. Pidetään kusot lyhyinä ja myötätunto second-oppaajien puolella, homma on varmasti jännittävää ja uutta uusien toistinäänien puolelta.

Avajaisiin on vapaa pääsy!

Lisätietoa: https://www.vapriikki.fi/tapahtuu/radioaallon-harjalla-avajaisilta/

SRAL:n syyskokous ja vaalit 18.11.2023

SRAL:n syyskokous ja vaalit pidetään lauantaina 18.11.2023  klo 13.00 Lahden radio- ja TV-museo Mastolassa.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat, hallituksen esitykset sekä vähintään 10 jäsenen allekirjoittamat esitykset. Jäsenesitykset pitää toimittaa SRAL:n toimistoon viimeistään maanantaina 18.9.2023. Vuosikokouskutsu sekä lisätietoa kokouksesta löytyy Radioamatööri-lehdestä 5/2023.

Syyskokouksessa 2023 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi sekä yksi (1) hallituksen jäsen kahden vuoden kaudeksi.

Erovuorossa ovat hallituksen jäsenet Dimi Doukas, OH2DD (ei ole ehdolla), ja Jari Jussila, OH2BU (joka erotettiin hallituksesta jo kevätkokouksessa 30.9.2023 luottamuspulan takia). Lisäksi liiton puheenjohtaja Jarmo Malinen, OH2UBM, sekä hallituksen jäsen Mikael Nousiainen, OH3BHX, ovat eronneet tehtävistään kesken kauden. Tällöin heidän tilalleen valitaan Liiton sääntöjen mukaisesti uusi puheenjohtaja täydeksi kahden vuoden kaudeksi sekä hallituksen jäsen jäljellä olevaksi kaudeksi.

Äänestystavat ovat sähköinen äänestys 2.-15.11. ja syyskokouspaikalla ennen kokousta tapahtuva äänestys.

Liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2024–2025 on ehdolla:

2. Henri Olander, OH3JR

Koska puheenjohtajavaalissa on vain yksi ehdokas, puheenjohtajasta ei
äänestetä.

Liiton hallituksen jäseniksi ehdolla ovat:

3. Antti Hara, OH1HIH
4. Jerri Jaatinen, OH6KP
5. Jari Jussila, OH2BU/OH7RF
6. Joel Lehtonen, OH64K
7. Arto Liimatta, OH2KW
8. Jyrki Mikkonen, OH4LYX
9. Mikael Nousiainen, OH3BHX
10. Tuomas Tauriala, OH3ERV

Hallituksen jäsenten vaalissa valitaan kaksi eniten ääniä saanutta 3 vuoden
kaudeksi (2024–2026) ja seuraavaksi eniten ääniä saanut 2 vuoden kaudeksi
(2024-2025).

Lisätietoja vaaleista, ehdokasesittelyt sekä äänestysohje löytyvät Liiton sivuilla osoitteessa https://www.sral.fi/vaalit2023/.

 

Tekniikkatorstai! Esitys WRTC 2022-2023 Italian tapahtumasta ja avoin antennien suunnittelun opastus EZNEC-ohjelmistolla 2.11.2023 klo 18.30

Jorma Saloranta (OH2KI) Hämeenlinnasta oli kertomassa meille tekniikka-torstain tapahtumana seuraavista aiheista:

  • Esitys WRTC 2022-2023 Italian tapahtumasta (n. 30 minuuttia)
  • Antennien suunnittelun esittely ja opastus EZNEC-ohjelmistolla (n. 30 minuuttia + jatkot)

EZNEC-ohjelmiston version 7 voi ladata ilmaiseksi osoitteessa https://www.eznec.com/.

Tapahtuma-aika: 2.11.2023 klo 18.30 

Tapahtumapaikka: Tampereen Radioamatöörit r.y.:n radioasema Pyynikin näkötornin yhteydessä.

 

Liitteenä tapahtuman esitys:

GSM-lukko toimii taas

Operaattori toimitti uuden SIM-kortin ikivanhan tilalle, ja se ei toiminut yhtä lailla ikivanhassa modeemiraudassa.

Lukko toimii jälleen tilapäisjärjestelyin. Kerholle pääsee siis taas soittamalla lukon numeroon. Jos haluat kulkuoikeudet, lähetä sähköpostia hallitukselle hallitus – ät – oh3ne – piste -fi.

Uusi rauta on jo työn alla.

OH3NE:n vaalikokous 22.11.2023

Tampereen Radioamatöörit ry:n vaalikokous pidetään kerhohuoneella Pyynikin näkötornin länsisiivessä, osoite Näkötornintie 20, keskiviikkona 22.11.2023 kello 18.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, hallituksen esitykset sekä jäsenten esitykset. Jäsenten esitykset pitää toimittaa hallitukselle osoitteeseen hallitus-at-oh3ne-piste.fi viimeistään keskiviikkona 25.10.2023.

SRAL:n kevätkokous Jyväskylässä 30.9.2023 klo 13

Suomen Radioamatööriliiton kevätkokous järjestetään lauantaina 30.9.2023 kello 13.00 Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa, osoite Mattilanniemi 2, 40100 Jyväskylä. Ilmoittautuminen kokoukseen paikan päällä alkaa kello 12.

Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä ilman ennakkoilmoittautumista. Osallistuaksesi kokoukseen etäyhteyden välityksellä sinulla tulee olla laite (tietokone, kännykkä tai tabletti), jolla pääset web-selaimelle, ja joka tukee Teams – videokonferenssia. Tämän lisäksi sinulla tulee olla käytössä oleva sähköpostiosoite kirjattuna Suomen Radioamatööriliiton jäsenrekisteriin järjestelmään kirjautumista varten.

Rekisteröityminen kokoukseen etäyhteydellä tapahtuu kirjautumalla Votechin kokousjärjestelmään. Sisäänkirjautuminen kokousta varten aukeaa klo 12.00.
Liiton nettisivuilla julkaistaan yksityiskohtaisempia ohjeita etäkokoukseen
liittymiseen hyvissä ajoin ennen kokousta (sic).

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä hallituksen esitykset, joita ovat:

1. Jäsenmaksun korotus 74 euroon sekä jäsenmaksun tuleva PDF-lehtialennus 5 euroa painetusta lehdestä luopuville.

2. OT-alennuksen myöntäminen 25% jäsenmaksusta OT-alennukseen oikeutetuille uusille hakijoille.

Lisäksi käsitellään viimeistään kaksi kuukautta ennen kokousta hallitukselle
toimitetut, vähintään 10 jäsenen kannattamat esitykset, joita ovat:

1. Esitys hallituksen jäsen Jari Jussilan OH2BU erottamiseksi Liiton hallituksesta.

Kerhojen edustajien ja valtuutettujen tulee ilmoittautumisen yhteydessä esittää
allekirjoitettu valtakirja. Kokouksessa on äänioikeus niillä Liiton jäsenillä, jotka
ovat maksaneet viimeisimmän erääntyneen jäsenmaksunsa kokonaisuudessaan.

Kokousmateriaaleihin ja etäosallistumisen ohjeisiin voi tutustua ennen kokousta liiton verkkosivuilla osoitteessa www.sral.fi/kevatkokous2023.

 

Resilienssitestin 31.7.2023 tulokset

Kaapelipäätevika Savilinnan sähköasemalla Peurankallionkadulla pimensi koko keskikaupungin alueen maanantai-iltana 31.7.2023. Samalla tuli tehtyä kauan suunnitelmissa ollut resilienssitesti kerhoasemalle ja toistinasemille.

Testin tulokset olivat seuraavat:

Näsinneulan laitteiden varavoima toimi muuten, mutta IP-reitititintä ei ollut varmistettu. Seurauksena Näsinneula, kerho ja Hervannan toistinasemalaitteet irtosivat kerhon IP-verkosta. Toistinasemat toimivat kuitenkin niin, että 2 m ja 70 cm vastaanotto toimi Elossa ja Tesomalla, ja 6 m lähetin toimi Tesomalla. Yhteydet palasivat, kun Näsinneula sai jälleen sähköä.

Kerholla paljastui, että aikanaan teollisuuden lahjoituksena saatujen ”mustien laatikoiden” (AOpen Digital Engine DE7000 Mini-ITX)  biosissa on bugi, ja tietokone ei lähde sähkökatkon jälkeen päälle. Samoin ainakin kerholla olevien 2 m ja 70 cm vastaanottimien radiot vaativat virtakytkinjumppaa sähkökatkon jälkeen. Toiminta palautui, kun kerholla käytiin painamassa sähköt päälle. Samalla asennettiin kerhon automaattiasemia syöttämään Eatonin UPS.

Sähkökatko pimensi myös yhdestä kerhoaseman tietokoneesta pyörivän levyn ja korruptoi toisesta SSD:n. Tutkimukset ovat vielä kesken. HF/6m/4m etäworkkiminen sekä antennin etäkääntö eivät toimi toistaiseksi, ja pahimmassa tapauksessa ollaan menetetty logit ajalta 16.7.-31.7.

Muuten kaikki toiminnallisuus kerhoasemalle ja automaattiasemille on palautettu. Resilienssitesti todettiin kaikin puolin hyödylliseksi, ja niitä pitäisi järjestää itsekin paikallisesti aina muutosten jälkeen.

 

OH3AA:n rompepäivät 27.8.2023

Hämeenlinnan Radioamatöörit järjestävät jälleen suositun avoimen radiorompepäivän Hämeenlinnassa OH3AA-kerhon toimipaikassa Hakapellontiellä sunnuntaina 27.8.2023 klo 09:00 – 15:00 välisenä aikana.

Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita. Säästä riippuen saatamme järjestää stratosfääripallolennon tapahtuman aikana!

Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.

Paikalle järjestetään ainakin virvoke-, kahvi-  ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.

Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.

Kerhotalon piha-alueella on muutamia paikkoja asuntoautoille/-vaunuille, joten paikalla voi majoittua perjantaista 25.8. alkaen erikseen asiasta sopimalla. Ota yhteyttä majoittumisesta kerhon toimihenkilöihin esimerkiksi sähköpostilla oh3aa@sral.fi.

Ajo-ohje:

  • 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
  • Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
  • 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle

Tervetuloa!

OH3AA:n johtokunta