22.10 kerhoillassa klo 18 Martti OH1ON tulee kertomaan satelliittiworkkimisesta.
18.10.2018 Tekniikkatorstai: Etäasemaworkkiminen
18.10 Tekniikkatorstaina klo 18 Seppo Sisättö OH1VR tulee kertomaan, kuinka hän on päätynyt etäasemaworkkijaksi.
Seppo tuo paikalle remoteasemansa kontrollipään ja demoaa etäasemaworkintaa.
14.-16.9.2018 OH6AD:n syysleiri Toivakassa
OH6AD järjestää jälleen perinteisen syysleirin Leirikalliolla Mämminiemessä. Paikalla ollaan perjantaista sunnuntaihin 14.-16. syyskuuta. Leirin aikana kisataan SAC CW, johon voi osallistua leiriasemalta.
Kerho tarjoaa lauantaina keiton ja lisukkeita. Muuten leirin ruokailut järjestyy omin eväin. Varaa siis mukaan syötävää ainakin yhden hengen tarpeiksi. Ohjelmassa on ainakin saunomista, kevyiden tai järeiden HF-virtabalunien askartelua ja nokkakusoilua.
Paikan osoite on Rappukalliontie 250, Toivakka. Autolla paikalle pääsee Oravasaarentien eli vanhan nelostien kautta. Leirille voi mainiosti tulla myös veneellä.
Leirimaksua ei ole, vapaa pääsy. Toivotamme kaikki jäsenemme, muut radioamatöörit sekä kaikki harrastuksesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi!
6.10.2018 80 m radiosuunnistusharjoitus Hervannassa
Lauantaina 6.10.2018 pidetään 80 m radiosuunnistusharjoitus Etelä-Hervannassa kello 11-14.
Kokoontuminen Hervantajärven uimarannan parkkipaikalla, Salmenkalliontie 52.
Lisätietoja radiosuunnistuksesta sekä ilmoittautuminen harjoituksiin ARDF Finlandin sivuilla.
29.9.2018 Tampereen päivänä avoimet ovet kerholla
Tampereen päivää juhlittiin 29.9.−1.10.2018 ja kerho piti lauantaina 29.9. avoimet ovet klo 10-15.
Tarjolla oli kahvia ja namia, ja toimintaa esiteltiin yleisölle, Kävijöitä oli yli 50 mukavan tasaisesti, etteivät kerholaiset päässeet pitkästymään.
Kiitos kävijöille ja esittelijöille.
PS. Kerholla jaossa ollut radioamatööritoiminnan esittelylehti on laitettu sivuille PDF-muodossa. Paperiversioita saa kerholta, jos on tarvetta jakaa niitä esimerkiksi työpaikan harraste-esittelyssä tai paikallisella koululla.
SvxLink-esitelmä to 6.9.2018 klo 17:30 – 18:30
Veijo, OH3NFC, kertoo ja esittelee kerholle tuomallaan laitteistolla SvxLink-ohjelmiston konfigurointia ja sen käyttöä simplex-nodena. Linkkiohjelmisto on asennettu ajoon kääntämällä Githubista löytyvä koodi ja konfiguroimalla se sopimaan ajettavaksi 70 cm aaltoalueen simplex-taajuudella 433,575 MHz käyttäen aliääntä 123,0 Hz. Palvelimena toimivaan tietokoneeseen on kytketty Kenwood TM-V71E mobileradio Kenwoodin omalla johtosarjalla (PG-5H), Radioamatööriviestinnässä voidaan käyttää myös Logitech USB-headsettiä, jonka volumepainikkeillla ohjataan lähetys päälle ja pois. Radion DTMF-painikkeilla voidaan ohjata nodea muodostamaan linkkiyhteys EchoLink-moduulin avulla esimerkiksi Kolin 2m/6m toistimelle. Nodessa on myös papukaija ja puhepostilaatikko. Samassa tietokoneessa ajetaan APRS-träkkeriä (Direwolf), joka käyttää radion toista VFO:ta ja kuuntelee paketteja taajuudella 144.800 MHz.
Tervetuloa
Kerhon antenni- ja siivoustalkoot jatkuvat
Kesälomien vierähdettyä ohi on aika jatkaa kerhon järjestelyitä. Kerhon antenni- ja siivoustalkoita järjestetään seuraavina viikonloppuina klo 12 eteenpäin:
la 15.9. Kaapeleiden laittoa, mastoputken korjausta ym.
la 22.9. Kerhon siivousta Tampereen päivää varten ym.
Tule tarjoamaan auttavat kätesi kerhon talkoisiin!
DMR-ilta 30.8.
30.8. tekniikkatorstain aiheena DMR-tekniikan perusteet, FinDMR Next Generation -uudistukset ja näiden uudistusten vaikutukset käyttäjiin. Iltamat isännöi Tuomas OH3ERV. Aloitamme klo 17:30.
12.8.2018 OH3AA:n rompepäivä Hämeenlinnassa
Hämeenlinnan Radioamatöörit järjestävät jälleen suositun avoimen radiorompepäivän Hämeenlinnassa OH3AA-kerhon toimipaikassa Hakapellontiellä sunnuntaina 12.8.2018 klo 09:00 – 15:00 välisenä aikana.
Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita.
Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.
Paikalle järjestetään ainakin virvoke- kahvi- ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.
Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.
Ajo-ohje:
- 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
- Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
- 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle
Tervetuloa!
OH3AA:n johtokunta
OH3TAM/9 UKK:n kansallispuistossa OHFF-0034
OH3TAM/9 on nyt äänessä UKK:n kansallispuistossa Inarissa OHFF-0034.
Taajuus 14,272 MHz ja muutkin WWFF-taajuudet.