OH3AA:n rompepäivät 27.8.2023

Hämeenlinnan Radioamatöörit järjestävät jälleen suositun avoimen radiorompepäivän Hämeenlinnassa OH3AA-kerhon toimipaikassa Hakapellontiellä sunnuntaina 27.8.2023 klo 09:00 – 15:00 välisenä aikana.

Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita. Säästä riippuen saatamme järjestää stratosfääripallolennon tapahtuman aikana!

Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.

Paikalle järjestetään ainakin virvoke-, kahvi-  ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.

Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.

Kerhotalon piha-alueella on muutamia paikkoja asuntoautoille/-vaunuille, joten paikalla voi majoittua perjantaista 25.8. alkaen erikseen asiasta sopimalla. Ota yhteyttä majoittumisesta kerhon toimihenkilöihin esimerkiksi sähköpostilla oh3aa@sral.fi.

Ajo-ohje:

  • 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
  • Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
  • 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle

Tervetuloa!

OH3AA:n johtokunta

Perinteinen B0nkfest Lopella lauantaina 20.5.2023

Huomio! Huomio!

Tervetuloa perinteiseen pihakirppistapahtumaan Lopen Topenolle. Täällä voit tyydyttää hamstraamisen himoasi.

Voit tuoda myyntiin myös omia kirppujasi. Tapaat kavereita, ja paikan päällä nälkääsi ja janoasi tyydyttää puhvetti.

ETP-Köpin kärry on vanhaan tapaan paikalla. Mukana myös muita tunnettuja myyjiä, jopa Pohojammaalta asti.

Siis lauantaina 20.5.2023 kello 9-> suunnaksi Leppäniementie 11. Loppi!

Vapaa pääsy, Tervetuloa.

Ile OH1LXF

Rompepäivä Hämeenlinnassa sunnuntaina 21.8.2022

Hämeenlinnan Radioamatöörit OH3AA järjestää jälleen suositun avoimen radiorompepäivän kerhon toimipaikassa Hakapellontie 95, 13430 Hämeenlinna, sunnuntaina 21.8.2022 klo 09:00 – 15:00.

Noudatamme kuitenkin turvatoimia, joten huomioithan seuraavat seikat:

  • Älä saavu paikalle sairaana tai jos sinulla on flunssan oireita
  • Suosittelemme maskin käyttöä sisätiloissa
  • Kerholta löytyy käsidesiä, jota toivomme kävijöiden käyttävän
  • Kerhotalon ulkopuolella voi seurustella normaaliin tapaan

Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita.

Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.

Paikalle järjestetään ainakin virvoke- kahvi-  ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.

Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.

Kerhotalon piha-alueella on muutamia paikkoja asuntoautoille/-vaunuille, joten paikalla voi majoittua perjantaista 20.8. alkaen erikseen asiasta sopimalla. Ota yhteyttä majoittumisesta kerhon toimihenkilöihin esimerkiksi sähköpostilla oh3aa@sral.fi.

Ajo-ohje:

  • 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
  • Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
  • 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle. Kerho sijaitsee tien päässä mäen harjalla

Tervetuloa!

OH3AA:n johtokunta

21.5.2022 perinteinen B0nkfest Lopella

Huomio! Huomio!

Tervetuloa perinteiseen pihakirppistapahtumaan Lopen Topenolle. Täällä voit tyydyttää hamstraamisen himoasi.

Voit tuoda myyntiin myös omia kirppujasi. Tapaat kavereita, ja paikan päällä nälkääsi ja janoasi tyydyttää puhvetti.

ETP-Köpi tuo kärryllisen hyvää tavaraa. Mukana myös muita tunnettuja myyjiä kuten OH2TI ja OH2FTU.

Siis lauantaina 21.5.2022 suunnaksi Leppäniementie 11. Loppi!

Vapaa pääsy, Tervetuloa.

Ile OH1LXF

VUSHF2021 siirtyy vuodelle 2022

RATS on joutunut siirtämään pandemian takia viime vuodelta siirtyneen 42. perinteisen pohjoismaisen VHF/UHF/SHF-harrastajien tapaamisen Säkylän Kristallirannassa jälleen eteenpäin.

Järjestelytoimikunta on pahoillaan päätöksestä, joka kuitenkin oli välttämätön tapahtuman turvallisuuden takaamiseksi. Uudeksi ajankohdaksi kaavaillaan alkukesää 2022, asiasta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Lisätietoja RATSin sivuilla. Ennakkomaksut palautetaan lähiaikoina.

Perinteinen B0nkfest Lopella 29.5.2021

Huomio! Huomio!

Tervetuloa perinteiseen pihakirppistapahtumaan Lopen Topenolle. Täällä voit tyydyttää hamstraamisen himoasi.

Voit tuoda myyntiin myös omia kirppujasi. Tapaat kavereita, ja paikan päällä nälkääsi ja janoasi tyydyttää puhvetti.

ETP-Köpi tuo myös kärryllisen hyvää tavaraa.

Siis lauantaina 29.5.2021 suunnaksi Leppäniementie 11, Loppi!

Vapaa pääsy, Tervetuloa.

Ile OH1LXF

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 19.5.2021

Tampereen Radioamatöörit ry:n ajankohtainen kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kerhotiedote pyritään myös julkaisemaan kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa:

– Ensi tiistaina on mikroaaltojen (2,3 GHz ja up) NAC -kilpailu
– Kerhoillat on taas aloitettu. Muistetaan varovaisuus sekä käsihygienia, ja maskia on käytettävä kerholla
– OH1LXF:n perinteinen B0nkfest pidetään lauantaina 29.5. Lopella. Mahdollisuus ostaa ja myydä B0nkkia, buffetti löytyy myös
– SRAL järjestää DMR-etäseminaarin 30.5. Tarkemmat tiedot SRAL:n kotisivuilla
– Kerhon kesäleiri pidetään elokuun lopussa perinteisessä Kukkurassa, mikäli koronatilanne sallii
– Bulletiini jää nyt kesätauolle, mutta kerhon kotisivuilta löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista
 
Kerhon hallitus toivottaa sutjakkaita aaltoja ja hyvää kesää kaikille.
 
Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta
 
Bulletiinin toimitti Marko OH3GXQ
 

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 12.5.2021

Tampereen Radioamatöörit ry:n ajankohtainen kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kerhotiedote pyritään myös julkaisemaan kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa:

– Ensi tiistaina on 23cm NAC -kilpailu ja torstaina 4m
– Kerhoillat alkavat maanantaina 17.5.2021. Muistetaan varovaisuus sekä käsihygienia, ja maskia on käytettävä kerholla
– OH1LXF:n perinteinen B0nkfest pidetään lauantaina 29.5. Lopella. Mahdollisuus ostaa ja myydä B0nkkia, buffetti läytyy myös
– CW-koulutus siirretään syksylle kouluttajien kiireiden vuoksi
– Helatorstaille suunniteltu kerhon bunkkerin tuuletus peruuntuu järjestäjien kiireiden vuoksi
– Kerhon kesäleiri pidetään elokuun lopussa perinteisessä Kukkurassa, mikäli koronatilanne sallii
 
Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta
 
Bulletiinin toimitti Marko OH3GXQ

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 5.5.2021

Tampereen Radioamatöörit ry:n ajankohtainen kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kerhotiedote pyritään myös julkaisemaan kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa:

– Ensi tiistaina on 70cm NAC -kilpailu ja torstaina 6m
– Kerhoillat on peruttu  vielä toistaiseksi koronatilanteen vuoksi
DMR-seminaarin toinen osa  pidetään maanantaina 10.5. etäkoulutuksena
– CW-koulutus siirretään syksylle kouluttajien kiireiden vuoksi
– Sään salliessa pidämme helatorstaina 13.5. kerhon bunkkerin tuuletuksen. Mahdollisuus ostaa kaapelia ja muuta bonkkia
–OH1LXF:n perinteinen B0nkfest Lopella pidetään lauantaina 29.5.
– Kerhon kesäleiri pidetään elokuun lopussa perinteisessä Kukkurassa, mikäli koronatilanne sallii
 
Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta
 
Bulletiinin toimitti Marko OH3GXQ

 

 

Lutikoiden tuuletus ja Bonkkileiri Salossa 25.-27.9.2020