Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.
OH3NE tiedottaa
Kerhoillat: Maanantaina oli paikalla kahdeksan kerholaista. Perehdytystä ei järjestetty kun sitä ei pyydetty, mutt mikäli haluatte kerhotilaan heittomerkeissä “avaimen” niin pyytäkää kulkuoikeutta ja osallistukaa perehdytykseen paikan päällä. Tarkempia ohjeita aikaisemmissa bulletiineissa.
Rientolan sadonkorjuujuhla ja Tampereen päivä: Viime vuoden Tampereen päivän ja kevään Lielahti-päivän avoimien ovien suosiosta johtuen pyrimme saamaan kerholle avoimet ovet Rientolan sadonkorjuujuhlassa sunnuntaina 13. syyskuuta klo 11-16 ja Tampereen päivän sunnuntaina 4. lokakuuta alustavasti kello 10-15. Mikäli haluat tulla mukaan esittelemään harrastustasi yleisölle, ilmoittaudu seuran hallitukselle haluamallasi tavalla, esimerkiksi sähköpostilla, kirjepostilla, naamakirjassa tai toistimella tämän bulletiinin lopussa.
Radioamatööriuutisia
RA-lehti ilmestynyt: Radioamatööri-lehden numero 4/2026 on ilmestynyt SRAL:n jäsenarkistoon, ja paperilehti on postitettu tilaajille.
RA-lehden aineistopäivä: Radioamatööri-lehti kaipaa tuoreita kirjoituksia. Numeron 5/2026 aineistopäivä on perjantai 18.9.2026. Lisää tietoa tekstien ja kuvien toimittamisesta löytyy SRAL:n sivuilta.
OHFF-bulletiini: Syyskuun OHFF-bulletiini on ilmestynyt. Tällä kerralla bulletiinissa on asiaa muun muassa uudesta OHFF-lokipalvelusta, loppukesän puskarallista, uusista puskista ja OHFF-kartan päivityksestä. Muista maastoon ajankohdan mukainen varustus eli värikkäät liivit ja hirvimiespipo!
Suomalainen radioamatööripeli: Joni OH8EXP on vapaa-aikanaan koodannut uuden pelin “CQ: Calling Any Station”. NASAn SETI-hankkeesta ja radioamatööriharrastuksesta inspiraatiota hakeneessa pelissä yritetään saada yhteys hiljenneillä radioaalloilla edes johonkin vasta-asemaan. Lue lisää Tilt-lehdestä.
IARU:n ohjekirja: IARU Region 1 on julkaissut täysin uusitun neljännen painoksen kirjasta Ethics and Operating procedures for the Radio Amateur. Se on ladattavissa PDF:nä Region 1:n sivuilta. Hyvää asiaa selkeästi ilmaistuna, kannattaa lukea.
OHFF-logiportaali: Uusi puskalogiportaali on otettu koekäyttöön. Sen on tarkoitus korvata logien sähköpostittelu samaan tapaan kuin SRAL:n HF-kilpailussa käytettävä selainpohjainen ympäristö. Tutustu portaaliin tarkemmin ohff.fi-sivuilla.
OH2AP:n kurssi: Järvenpään kerho järjestää perusluokan tutkintoon tähtäävän tiiviin etäkurssin, joka alkaa tiistaina 22.9.2026. Lue lisää OH2AP:n sivuilta.
Himoksen toistin: Jämsän 2 metrin toistimen radiokalusto on päivitetty, ja aliääni 110,9 Hz otettu käyttöön. Kannattaa siis päivittää tiedot omiin rigeihin. Sijainti on edelleen Himoksella, ja taajuus sama vanha 145,600 MHz, erotus -600 kHz.
DX&Contest meeting: CCF ja OHDXF järjestävät tapaamisen Hotelli Vantaassa lauantaina 17.10.2026. Päivän aikana kuulet inspiroivia esityksiä huippuluokan DX-peditioista, contest-aseman rakentamisesta, kansainvälisestä radiourheilusta ja tulevista suurista tapahtumista. Lue lisää ohdxf.fi.
SRAL:n syyspäivät: SRAL:n syyskokous pidetään lauantaina 21.11.2026. Kokouksen yhteydessä järjestettäneen ohjelmalliset syyspäivät. Paikkaa ei vielä ole sovittu, mutta päivä kannattaa merkitä kalenteriin.
Kilpailu-uutisia
NAC-kilpailut: Huomenna on 10 metrin NAC. Ensi viikon tiistaina on 70 cm NAC ja torstaina 6 metrin NAC. Modeina ovat FM, SSB, CW ja digimodet. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.
FT8-kilpailu: Kisan syyskuun osakilpailu on viikon päästä 9.9.2026 kello 18-19. Ranking-tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivuilta.
Työskentelyä, kelejä ja peditioita
Frans Josefin maa: RI1FJL operoi vielä tämän viikon loppupuolelle Heiss-saarelta (LR90ao, IOTA EU-019) 160–10 metrillä ja on helposti workittavissa. Modet CW, SSB ja FT8. Ajankohtaista tietoa tarjoavat DX-World, DXSummit ja OH6BG:n skimmer.
Amerikan Samoa: YL2GM ja EA5EL ovat äänessä Amerikan Samoalta kutsulla KH8WW 10.-24.9.2026. Operaation WWW-sivut avataan lähipäivinä.
RI1FJZ syyskuussa: Seuraava peditio Franz Joosefin maahan on RI1FJZ Alexandra-saarelta (LR30us, IOTA EU-019), joka alkaa tämän hetkisen tiedon mukaan ensi viikon keskiviikkona. Tämä operaatio on HF-bandien lisäksi äänessä myös 2 m/70 cm EME- ja terrestriaalimodeilla sekä satelliiteilla (myös QO-100). Edellinen operaatio Franz Joosefin maahan oli vuosina 2015-2016, joten nyt toteutettaviin kahteen peditioon kannattaa panostaa. Miehistön matkaa Apostol Andrei -aluksella voi seurata paikannuslinkistä.
Tässä kuussa radiohistoriassa: 105 vuotta sitten, syyskuussa 1921, suomalainen radioamatööritoiminta otti tärkeän askeleen kohti järjestäytynyttä toimintaa. Nuoren Voiman Liiton Radioyhdistyksen säännöt hyväksyttiin 15. syyskuuta, ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin turkulainen Leo Lindell, jonka ensimmäinen radiokutsu oli LOL. Yhdistys oli perustettu jo saman vuoden huhtikuussa, ja siitä kehittyi myöhemmin Suomen Radioamatööriliitto. Eli suomalainen radioamatööritoiminta ei ole ihan eilen syntynyt.
Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät verkkoversiosta kotisivuilta.
Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.