SRAL:n vaalit

SRAL:n vuoden 2025 syyskokouksessa  valitaan puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi ja kaksi ehdokasta hallitukseen kolmen vuoden kaudeksi sekä yksi ehdokas puheenjohtajaksi valittavan hallituksen jäsenen tilalle kahden vuoden loppukaudeksi.

Ehdolla puheenjohtajan vaaliin on yksi henkilö, minkä vuoksi äänestystä ei järjestetä:

2. Erik Finskas, OH2LAK

Ehdolla hallituksen jäsenten vaaliin on viisi henkilöä, joista kaksi eniten ääniä saanutta valitaan kolmen vuoden kaudeksi 2026-2028, ja kolmanneksi eniten ääniä saanut kahden vuoden kaudeksi 2026-2027:

3. Pasi Hurri, OH2TWI

4. Elias Pylkkänen, OH3DPE

5. Tommi Rasila, OH3BRJ

6. Tuomas Tauriala, OH3ERV

7. Pekka Värmälä, OH2NAG

Ehdokasesittelyt ja mahdolliset kannatuskirjoitukset löytyvät Liiton verkkosivuilta, katso linkit yllä. 

Sähköisen vaalin äänestys aukeaa 6.11.2025 klo 10.00.

Lisäksi on mahdollista äänestää vuosikouspaikalla Helsingissä 22.11.2025 kello 15-17.

Tarkempia ohjeita vaaliin löytyy vaalivaliokunnan sivuilta.

 

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 15.10.2025

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla, mutta korjauksesta on orastavaa toivoa. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa Helsingissä 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander OH3JR sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala OH8LQ ja Tuomas Tauriala OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys.

Puheenjohtajan vaalissa ehdolle asetettiin vain yksi ehdokas eli äänestystä ei tarvita. Puheenjohtajaksi siis valittaneen Erik Finskas OH2LAK – onnea ja työn iloa jo etukäteen uudelle puheenjohtajalle!

Hallituksen vaalissa ehdolle asetetut henkilöt vaalinumeroineen ovat:

  1. Pasi Hurri OH2TWI
  2. Elias Pylkkänen OH3DPE
  3. Tommi Rasila OH3BRJ
  4. Tuomas Tauriala OH3ERV
  5. Pekka Värmälä OH2NAG

Koska puheenjohtajaksi nousevan hallituksen jäsenen tilalle tarvitaan uusi henkilö, valitaan hallituksen jäsenten vaalissa kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas tämän jäljellä olevaksi kahden vuoden (2026–2027) kaudeksi. Hallituksen jäsenten vaalissa voi siis äänestää enintään kolmea ehdokasta. Lisätietoa vaaleista SRAL:n sivuilla.

QSL-kilpailu: Elokuussa julistetun heinäkuussa saapuneiden QSL-korttien kisan voittajat ovat selvinneet: Vanhin kuso löytyi Arvolta OH3CV, kortti tuli Uusi-Seelannista liki 12 vuotta eli kuso oli pidetty 23. syyskuuta 2013. Tuorein kortti puolestaan tuli Kimmolle OH3DJP kaukaa Saksasta asti 6. maaliskuuta 2025 pidetystä kusosta – saksalaista tehokkuutta siis! Lisäksi osallistujien joukosta arvottiin palkittavaksi Jari OH3KJM, joka osallistui poikkeuksellisesti directillä mutta poikkeuksellinen oli direktikin, kun oli pidetty 24. tammikuuta 2014. Voittajat saavat palkinnoksi 10 euron lahjakortit munkkikahvilaan sekä ilmaiset kahvit itse keittäen kerhoilloissa tästä vuoden 2026 loppuun – onnea ja kiitos osallistumisesta! Palkintolahjakortit ilmaantuvat pikapuoliin minnekäs muualle kuin QSL-lokeroon.

Perusluokan kurssi: Potentiaalisten kurssilaisten listalle saatiin avoimien ovien aikana kahdeksan nimeä, eli lähiaikoina mahdollisesti laitetaan perusluokan kurssi pyörimään. Kurssille voi ilmoittautua kouluttajaksi, ja kavereille vinkata, että voi ilmoittaa kiinnostuksensa kurssista hallitukselle. Myös kaverin voi ilmoittaa potentiaaliseksi kouluttajaksi. 

Radioamatööritapahtumat

JOTA-JOTI viikonloppu: Partiolaisten Jamboree On the Air/Jamboree on the Internet on ensi viikonloppuna 17.-19.10.2025. Äänessä on paljon erikoisasemia, jotka kaipaavat yhteyksiä toiminnan esittelyyn. Lisätietoa tapahtuman sivuilta.

Meshtastic-tapahtuma: Tervetuloa tutustumaan Meshtastic-verkkotekniikkaan torstaina 23.10. kello 18 Tampereen Hacklabille. Meshtastic on avoimen lähdekoodin projekti, joka yhdistää edulliset lupavapaat 868 MHz LoRa-radiot älypuhelimiin ja tietokoneisiinja mahdollistaa hajautetut, itsenäiset viestiverkot ilman mobiiliverkkoa tai internetiä. Lue lisää verkkolinkin kautta, josta suosittelemme englanninkielistä tekstiä.

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna on 4 metrin NAC. Ensi viikon tiistaina on 23 cm NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.

FT8-kilpailu: Lokakuun osakilpailu oli viikko sitten. Kerhoasema osallistui jälleen 40 metrin single band -luokkaan. Tuloksena oli 23 yhteyttä ja 12 kerrointa, eli workittiin kaikki asemat, jotka olivat bandilla. Juha OH2LQ on alustavien tulosten perusteella tasapisteissä. Kaikki voivat katsella tuloksia SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi.

SAC SSB: Scandinavian Activity Contestin SSB-osa oli viime viikonloppuna. Alustavien tulosten perusteella Suomi on jälleen voittamassa Ruotsin, tosin niukasti. Säännöt, tulokset ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta.

CQ WW SSB: Maailman suurimman kontestin SSB-osa on reilun viikon päästä 25.-26.10.2025. CW-osa on myöhemmin marraskuussa.

Kotimaan HF-kontestit: Viitosten syysottelu on lauantaina 1.11.2025 ja Joulukilpailu on tapaninpäivänä. Lisätietoja SRAL:n sivuilta.

Työskentelyuutisia

Syksyn tropokelit: Perinteisesti lokakuun puolen välin tienoilla vallitsevat hyvät VHF-tropokelit. Kannattaa seurata dxinfocentre.com tropoennusteita, dxmaps.com etenenemiskarttoja sekä PSKReporteria. Vielä ei ole ollut kuin tavanomaista lyhyen matkan ilta/yötropoa, mutta syksy on ollut poikkeuksellisen lämmin.

Valko-Venäjä 6 metrillä: Eräät valkovenäläiset asemat ovat saaneet pari viikkoa sitten luvan 50 MHz bandille. Ainakin viisi asemaa on ollut äänessä, muun muassa EW4M ja EW8W. Onnea DXCC-pinnan metsästykseen!

Suomalainen EUDXF:n johtoon: Pertti Turunen OG2M valittiin European DX Foundationin puheenjohtajaksi. EUDXF on yleiseurooppalainen järjestö, jonka tarkoitus on tukea DX-peditioita. Pertin valinta on merkittävä kunnianosoitus suomalaista DX-osaamista kohtaan.

DXCC-tulokset: Kerhoaseman DXCC-tilanne syyskuun lopussa on päivitetty kerhon workkimistulossivuille. Lokakuussakin on tullut uusia bandipinnoja sekä viisi uutta DXCC-entiteettiä FT4-modella.

Chatham Islands ZL7IO: Holger ZL3IO on äänessä saariasemallaan IOTA OC-038 (AE16ra) vielä huomiseen 16.10. asti. Reissun yksi tarkoitus oli korjata myrskyn runtelemia antennneja, joten bandeja on aktivoitu sen mukaan, mitä ovat saaneet korjattua. Ainakin 17 metrillä signaali on ollut kova. Holgerille erikoismaininta siitä, että hän lataa logit LoTWiin heti kotiin palattuaan. Pahvikortit via DK7AO.

North Cook E51MWA: Operaatio North Cookille IOTA OC-014 päättyi kesken, koska tulipalo tuhosi kylän sähköaseman. Operointiajat ja kelit eivät olleet muutenkaan suosiolliset Eurooppaan.

Fernando de Noronha PY0FB: Operaatio loppui tänään. Aktiviteetti on ollut pääosin yläbandeilla, kerhoasemalta saatiin yhteys 10-17 metrillä sekä yllättäen myös 80 metrillä.

Madagaskar 5R8TT ja 5R8XX: Italian DXPedition Team on menossa tänä vuonna Madagaskarille IOTA AF-057 (LH46cr). Operaatio on suunniteltu alkavaksi kahden viikon päästä 29.10. Maassa on ollut viime aikoina kovin levotonta, joten nähtäväksi jää, toteutuuko peditio.

Wallis ja Futuna FW5K: Viiden operaattorin porukka aloittaa ensi maanantaina 20.10. saarilta IOTA OC-054 (AH16). Bandit 160-6 m, modet CW/SSB/RTTY/FT8/FT4.

Lähiaikoina alkaa monta kiinnostavaa peditiota kuten Tansania 5H3MB, Angola D2A, Saba ja St. Eustatius PJ6Y, Gambia C5LT ja C5R sekä US Virgin Is. NP2R.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com -kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 8.10.2025

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla, mutta korjauksesta on orastavaa toivoa. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

Tampereen päivä: Kerholla oli avoimet ovet Tampereen päivän kunniaksi viime lauantaina. Vieraille esitelltiin radioamatööritoimintaa, ja heillä oli mahdollisuus pitää ensimmäinen hikikusonsa Tampereen toistimella. Toistimen pätkimisestä huolimatta kuso kulki, nuorimpina suorittajina Emilio 5 vuotta ja Saimi 6 vuotta. Väkeä kävi lähes 40, joku muutaman minuutin ja toiset useamman tunnin. Ensi vuonna uudestaan!

Tuleva kurssi: Potentiaalisten kurssilaisten listalle saatiin avoimien ovien aikana kahdeksan nimeä, eli riski piilee, että lähiaikoina laitetaan peruskurssi pyörimään. Kurssille voi ilmoitautua kouluttajaksi,ja kavereille vinkata, että voi ilmoittaa kiinnostuksensa kurssista hallitukselle. Myös kaverin voi ilmoittaa potentiaaliseksi kouluttajaksi. 

Kaukaisia vieraita kerholla: Maanantaina kävi kerhoillassa vieraita, jotka olivat jo viime keskiviikon bulletiinin jälkeen ilmoittaneet itsestään: Suganya OH/VU3DUG ja Venkat OH/VU2IIM ovat käymässä Suomessa ja viihtyivät kerhon perinteitä huokuvassa ilmapiirissä hyvin. Myös rapakon takaa on saatu vieraita, kun Herbert KJ5LTS vieraili avoimissa ovissa lauantaina.

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys. Lisätietoa vaaleista Liiton sivuilla. Ehdokkaat puheenjohtajaksi ja hallitukseen pitää asettaa ylihuomiseen 10.10.2025 kello 16 mennessä.

Radioamatööritapahtumat

JOTA-JOTI: Partiolaisten Jamboree On the Air/Jamboree on the Internet on tänän vuonna puolentoista viikon päästä 17.-19.10.2025. Äänessä on paljon erikoisasemia, jotka kaipaavat yhteyksiä toiminnan esittelyyn. Lisätietoa tapahtuman sivuilta.

Pakettiradion pojan paluu: Tervetuloa tutustumaan Meshtastic-verkkotekniikkaan torstaina 23.10. kello 18 Tampereen Hacklabille, osoite Ahlmanintie 56. Meshtastic on avoimen lähdekoodin projekti, joka yhdistää edulliset lupavapaat 868 MHz LoRa-radiot älypuhelimiin ja tietokoneisiin. Sen avulla radioharrastajat voivat rakentaa hajautettuja, itsenäisiä viestiverkkoja ilman mobiiliverkkoa tai internetiä. Sovellus mahdollistaa viestien, paikkatietojen ja muiden tietojen välittämisen pitkienkin matkojen päähän erittäin pienellä virrankulutuksella radiotien välityksellä. Lue lisää verkkolinkin kautta, josta suosittelemme englanninkielistä tekstiä, suomennos vaikuttaa tönköltä konekäännökseltä.

Radiopainotteinen esitelmälauantai: Ensi lauantaina 11. lokakuuta järjestetään Tuusulan Ilmatorjuntamuseolla esitelmälauantai. Aiheet höyryradiosta Kyyneleeseen ja yleisradiotoiminnan alkuvaiheista tutkatoimintaan mikroaalloilla. Esitelmät alkavat kello 12, ja niiden jälkeen on opastettu museokierros noin kello 14.30. Osallistumismaksu ilmeisesti 10 euroa. Lisätiedot https://ilmatorjuntamuseo.fi/

OHFF-video: Mara OH1ON on julkaissut YouTube-videon Kirkkokiven OHFF-tapaamisesta. Käykääpä katsomassa ja tilatkaa samalla Martin kanava “OH1ON Maramoro”!

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna on 6 metrin NAC. Ensi viikon tiistaina on 70 cm NAC ja torstaina 4 metrin NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.

FT8-kilpailu: Lokakuun osakilpailu oli tänään. Kerhoasema osallistui 40 metrin single band -luokkaan. Tuloksena oli 23 yhteyttä ja 12 kerrointa, eli workittiin kaikki asemat, jotka olivat bandilla. Säännöt ja kisojen tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivulta. Nyt on hyvä aika harjoitella ensi vuoden SM-kilpailuun, koska logien lähetys sähköisesti on todella helppoa SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi. Tuloksia voivat kaikki myös katsella sieltä.

SAC SSB: Scandinavian Activity Contestin SSB-osa on ensi viikonloppuna 11.-12.10.2025. Säännöt ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta. Taas mukaan periaatteella “Henkilö talosta, kaksi parhaasta”!

Työskentelyuutisia

Syksyn tropokelit: Perinteisesti lokakuun puolen välin tienoilla vallitsevat hyvät VHF-tropokelit. Kannattaa seurata dxinfocentre.com tropoennusteita, dxmaps.com etenenemiskarttoja sekä PSKReporteria.

Valko-Venäjä 6 metrillä: Eräät valkovenäläiset asemat ovat saaneet viime viikolla luvan 50 MHz bandille. Ainakin viisi asemaa on ollut äänessä, muun muassa EW4M ja EW8W. Onnea DXCC-pinnan metsästykseen!

Suomalainen EUDXF:n johtoon: Pertti Turunen OG2M valittiin European DX Foundationin puheenjohtajaksi. EUDXF on yleiseurooppalainen järjestö, jonka tarkoitus on tukea DX-peditioita. Pertin valinta on merkittävä kunnianosoitus suomalaista DX-osaamista kohtaan.

DXCC-tulokset: Kerhoaseman DXCC-tilanne syyskyyn lopussa on päivitetty kerhon workkimistulossivuille.

3C0W/3C3W loppuraportti: Yuris YL2GM ja Eugene EA5EL suunnistivat peditiolle Annoboniin (3C0). Yuriksella oli kokemusta aikaisemmista peditioista siellä, ja luvatkin kunnossa sitä perua, mutta Annobonin poliisiprefektin mielestä kaikki ei ollutkaan niin kuin pitää. Tuli paluumatka pääkaupunkiin, ja sieltä passitus kotimatkalle. Loppuraportti on nyt luettavissa pedition sivuilta.

Christmas Island VK9: Janusz SP9FIH oli äänessä Christmas Islandilta IOTA OC-002. Kerhoasemalle saatiin puuttuva 10 metrin bandipinna, mutta 30 metriä jäi odottamaan tulevia peditioita. Heti perään tuli ääneen pikainen HF/satelliittipeditio VK9QO, joka sekin lopetti eilen.

Micronesia V6D: Saksalaisten operaatio Chuukille IOTA OC-011 kesti maanantaihin 6.10. asti. Eteneminen Micronesiaan oli suosiollista kautta linjan. Kerhoasema workki pedition 10/12/17/20/30/40 metrin bandeilla.

Chatham Islands ZL7IO: Holger ZL3IO on äänessä saariasemallaan IOTA OC-038 (AE16ra) 16.10. asti. Reissun yksi tarkoitus on korjata myrskyn runtelemia antennneja, joten bandit sen mukaan, mitä saavat korjattua. Ainakin 17 metrillä signaali oli kova. Holgerille erikoismaininta siitä, että hän lataa logit LoTWiin heti kotiin palattuaan. Pahvikortit via DK7AO.

North Cook E51MWA: Operaatio North Cookille IOTA OC-014 (AH99) käynnistyy huomenna ja kestää 20.10. asti. Bandit 160-6 metriä, modet CW/SSB/FT8. Huomatkaa, että digillä on käytössä F/H-mode, eli asemaa pitää kutsua 1000 Hz yläpuolella.

Fernando de Noronha PY0FB: Operaatio alkaa tänään ja kestää viikon. Bandit 80-6 metriä, modet SSB/FT8/FT4.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com -kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 1.10.2025

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla, mutta korjauksesta on orastavaa toivoa. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

Tampereen päivä: Kerholla on avoimet ovet Tampereen päivän kunniaksi lauantaina 4.10.2025 kello 10-14. Vieraille esitellään radioamatööritoimintaa, ja heillä on mahdollisuus pitää kuso Tampereen toistimella. Mukaan esittelemän saa ilmoittautua Tommille OH3BRJ, joka vastaa järjestelyistä. Samaan aikaan on näkötorniin vapaa pääsy, joten paikalle saattaa tulla mukavastikin kävijöitä. Myös vasta-asemia kaivataan toistimelle, kysytään kuulumiset mutta ei jäädä pureskelemaan rättiä siltä varalta että on muita jonossa.

DMR-verkkokatkos: Iso osa Suomen DMR-toistimista putosi alkuviikosta pois Brandmeister-verkosta. Ongelma johtui serverin ylläpitoon liittyvistä muutoksista. Meillä Tesoma oli vuorokauden verran eristyksissä, mutta homma toimii taas.

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys. Lisätietoa vaaleista Liiton sivuilla. Ehdokkaat puheenjohtajaksi ja hallitukseen pitää asettaa perjantaihin 10.10.2025 mennessä.

SRAL:n hallituksen kyselytunti: Liiton hallituksen kyselytunti järjestetään tämän viikon lauantaina 4.10.2025 klo 14:00 HF:llä ja klo 14:30 FinDMR-verkossa puheryhmässä 244. Hallitukselle voi lähettää lomakkeella kysymyksiä ja palautetta, joihin hallitus pyrkii vastaamaan kyselytunneilla. Lomakkeen löydät Liiton verkkosivuilta

Radioamatööritapahtumat

OH1AF:n rompetori: Teljän Radioamatöörit ry OH1AF järjestää peräkonttikirppiksen kerhon parkkipaikalla Porin Viasvedellä osoitteessa Vanha Raumantie 705 lauantaina 4.10.2025 kello 10.00 – 14.00. Tervetuloa! Ei paikkamaksua.

Pakettiradion pojan paluu: Tervetuloa tutustumaan Meshtastic-verkkotekniikkaan torstaina 23.10. kello 18 Tampereen Hacklabille, osoite Ahlmanintie 56. Meshtastic on avoimen lähdekoodin projekti, joka yhdistää edulliset LoRa-radiot älypuhelimiin ja tietokoneisiin. Sen avulla radioharrastajat voivat rakentaa hajautettuja, itsenäisiä viestiverkkoja ilman mobiiliverkkoa tai internetiä. Sovellus mahdollistaa viestien, paikkatietojen ja muiden tietojen välittämisen pitkienkin matkojen päähän erittäin pienellä virrankulutuksella radiotien välityksellä. Lue lisää verkkolinkin kautta (suosittelemme englanninkielistä tekstiä, suomennos vaikuttaa konekäännökseltä).

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna on 10 metrin NAC. Ensi viikon tiistaina on 2 metrin NAC ja torstaina 6 metrin NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.

FT8-kilpailu: Lokakuun osakilpailu on viikon päästä 8.10.2025 kello 18-19. Säännöt ja kisojen tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivulta. Nyt on hyvä aika harjoitella ensi vuoden SM-kilpailuun, koska logien lähetys sähköisesti on todella helppoa SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi. Tuloksia voivat kaikki myös katsella sieltä.

SAC SSB: Scandinavian Activity Contestin SSB-osa on reilun viikon päästä 11.-12.10.2025. Säännöt ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta. Taas mukaan periaatteella “Henkilö talosta, kaksi parhaasta”!

Työskentelyuutisia

DXA.fi: Kerhoaseman workkimistulokset on päivitetty OHDXF:n DXA.fi-palveluun. Olemme digimodeilla 12. sijalla. Tarkemmat maatulokset päivitetään kerhon sivuille lähiaikoina. 

Christmas Island VK9/SP9FIH: Janusz on nyt äänessä Christmas Islandilta IOTA OC-002 (OH29uo). Operaation suunniteltu kesto on tämän viikon perjantaihin 3.10. asti, joten vielä ehtii. Aktiivisimmat bandit ovat olleet 17, 15 ja 12 metriä, modeina SSB ja FT8. Kerhoasemalle on saatu puuttuva 10 metrin bandipinna, mutta 30 m aktiviteetti on ollut valitettavan vaisua.

Norfolk Island VK9NT: Peditio saarelle IOTA OC-005 loppui viime lauantaina. Pääpaino oli selkeästi CW-workkimisessa, mutta myös satunnaisia piipahduksia FT8-modelle tapahtui. Kerhoasemallekin saatiin 30 metrin bandipinna.

Saint-Pierre & Miquelon FP5KE: Operaatio saarille IOTA NA-032 (GN16ws) kesti viime perjantaihin. Tuoltakin tuli kerhoasemalle paikottua kaikki muut puuttuvat bandipinnat paitsi 80 metriä. Lisäksi asema workittiin monella bandilla FT4-modella.

Märket OJ0: Anne OJ0YL ja Pojat(™) OJ0W olivat äänessä viikon verran viime viikolla. Kerhoasemalle saatiin lopulta 10, 15 ja 160 metrin puuttuvat bandipinnat. Nyt puuttuu enää 70 cm. Yhteysväli on pikkuisen haastava HF-yläbandeille pienillä antenneilla, mutta nyt vaikutti olevan käytössä parempi kalusto kuin monella aikaisemmalla Märketin peditiolla. Kiitämme hienosta suorituksesta!

Micronesia V6D: Saksalaisten operaatio Chuukille IOTA OC-011 (QJ57WL) alkoi viime viikon maanantaina, ja se kestää ensi maanantaihin 6.10. asti. Bandit 160-6 metriä, modet CW/SSB/RTTY/FT8. Eteneminen Micronesiaan on ollut suosiollista monella bandilla, vaikka etäisyys on yli 11000 kilometriä. Kerhoasema on workkinut pedition 10/17/20/30/40 metrin bandeilla, joten muutama puute on vielä kytättävänä.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com -kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.

Avoimet ovet Tampereen päivänä 4.10.2025

Kerholla pidetään avoimet ovet Tampereen päivän viikonloppuna lauantaina 4.10.2025 kello 10-14. Vieraille esitellään radioamatööritoimintaa, ja heillä on mahdollisuus pitää jo aikaisemmista tapahtumista tuttuun tapaan ensimmäinen kusonsa Tampereen toistimella. Paikalle kaivataan muutamia apukäsipareja ja iloista mieltä. Mukaan saa ilmoittautua Tommille OH3BRJ, joka vastaa järjestelyistä. Samaan aikaan on näkötorniin vapaa pääsy, joten paikalle saattaa tulla mukavastikin kävijöitä. HOX! Myös vasta-asemia kaivataan toistimelle.

Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet!

Kahvitarjoilu

OH3NE:n vaalikokous 26.11.2025 kerholla

Tampereen Radioamatöörit ry:n vaalikokous pidetään kerhohuoneella Pyynikin näkötornin länsisiivessä, osoite Näkötornintie 20, 33230 TAMPERE, keskiviikkona 26.11.2025 kello 18. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat ja mahdolliset jäsenten esitykset.

Tervetuloa!

Hallitus

SRAL:n syyskokous 22.11.2025 Helsingissä

Suomen Radioamatööriliitto ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 22.11. klo 17:00. Kokouspaikka on Opus Business Park (Opus 3) osoitteessa Hitsaajankatu 20-24, 00810 Helsinki. Kokous on auditoriotilassa, jonka nimi on Aida. Ilmoittautuminen kokouspaikalla alkaa tuntia ennen kokousta eli klo 16:00.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat sekä jäsenaloitteen perusteella hallituksen tekemä esitys liiton sääntöjen muuttamiseksi (säännöt, vaalijärjestys ja äänestysjärjestys). Muutosehdotuksen pääkohdat ovat siirtyminen yhden vuosikokouksen malliin sekä uudistus kokous- ja äänestystapoihin, joissa ei enää käytetä kirjepostia.

Hallitukselle ei saapunut jäsenten aloitteita määräaikaan mennessä.

Kokouspaikalla voi äänestää hallitusvaalissa klo 15:00-17:00.

Lisätietoa kokouksesta SRAL:n sivuilla.

Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi.

Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV.

Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys.

Jokaisella liiton jäsenellä on oikeus kirjallisesti pyytää vaalivaliokunnalta ehdokkaansa ottamista vaalia varten laadittavaan ehdokaslistaan. Vaaliasiakirjat eli ehdotukset ehdokkaiksi vaaleihin pyydetään toimittamaan 10.10.2025 klo 16.00 mennessä Suomen Radioamatööriliiton toimistoon osoitteeseen: Suomen Radioamatööriliitto / Vaalivaliokunta, Kaupinmäenpolku 9, 00440 HELSINKI tai sähköpostitse osoitteeseen vvk@sral.fi. Saapuneet ehdotukset kuitataan lähettäjälle. Vastuu esityksen perille saamisesta määräaikaan mennessä on lähettäjällä, eli varmistathan saavasi kuittauksen viestiisi.

Kirjallisessa ehdotuksessa on mainittava ehdokkaan sukunimi ja kaikki etunimet sekä tieto siitä, onko ehdokas ehdolla joko puheenjohtajan- tai hallituksen jäsenten vaaliin tai molempiin. Ehdotuksen lisäksi on toimitettava ehdokkaan allekirjoittama vakuutus suostumuksesta ehdokkaaksi.

Lisätietoa vaalivaliokunnan ilmoituksessa SRAL:n sivuilla.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 24.9.2025

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla mutta korjauksesta on orastavaa toivoa. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

OH3NE vaalikokous: Yhdistyksen syksyn vuosikokous eli vaalikokous pidetään keskiviikkona 26. marraskuuta kerhotiloissa kello 18 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa kokoukseen!

Tampereen päivä: Kerholla pidetään avoimet ovet Tampereen päivän viikonloppuna lauantaina 4.10.2025 kello 10-14. Vieraille esitellään radioamatööritoimintaa ja heillä on mahdollisuus pitää jo aikaisemmista tapahtumista tuttuun tapaan ensimmäinen kusonsa Tampereen toistimella. Paikalle kaivataan muutamia apukäsipareja ja iloista mieltä. Mukaan saa ilmoittautua Tommille OH3BRJ, joka vastaa järjestelyistä. Samaan aikaan on näkötorniin vapaa pääsy, joten paikalle saattaa tulla mukavastikin kävijöitä.

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys. Lisätietoa vaaleista Liiton sivuilla.

SRAL:n hallituksen kyselytunti: Liiton hallituksen kyselytunti järjestetään lauantaina 4.10. klo 14:00 HF:llä ja klo 14:30 FinDMR-verkossa puheryhmässä 244. Hallitukselle voi lähettää lomakkeella kysymyksiä ja palautetta, joihin hallitus pyrkii vastaamaan kyselytunneilla. Lomakkeen löydät Liiton verkkosivuilta

Radioamatööritapahtumat

Puskatapaaminen: Pirkanmaan OHFF-tapaaminen pidettiin viime sunnuntaina Kirkkokiven laavulla perinteisin menoin. Alueen aktivointiin oli käytössä kutsu OH44FF. Kävijöitä oli alun toistakymmentä, ynnä Ilkan koira. Asemakokonaisuuksia oli kolme. Makkara- ja lettunuotion äärellä keskusteltiin muun muassa talvitapaamisesta.

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna ei ole NAC-kilpailua. Ensi viikon tiistaina on SSA:n järjestämä NAC-Open kaikilla bandeilla 50 MHz ylöspäin.

FT8-kilpailu: Syyskuun osakilpailun lopulliset tulokset ovat tulleet. Kerhoasema voitti tällä kertaa 40 metrin singleband-luokassa OH5FI:n yhden kertoimen mitalla, ja OH2LQ putosi yllättävän reilusti. Loppuvuosi tulee olemaan kuitenkin edelleen jännittävä, koska kumpikaan ei saa hävitä yhtään kisaa ratkaisevasti. Säännöt ja kisojen tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivulta. Nyt on hyvä aika harjoitella ensi vuoden kilpailuun, koska logien lähetys sähköisesti on todella helppoa SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi. Tuloksia voivat kaikki myös katsella sieltä.

SAC CW: Scandinavian Activity Contestin CW-osa oli viime viikonloppuna. Kerholaiset osallistuivat kisaan reippaasti. Ennakkotulosten perusteella voitto on tulossa Suomeen. SSB-osa on parin viikon päästä 11.-12.10.2025. Säännöt ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta. Taas mukaan periaatteella “Henkilö talosta, kaksi parhaasta”!

Työskentelyuutisia

Christmas Island VK9/SP9FIH: Janusz on nyt äänessä Christmas Islandilta IOTA OC-002 (OH29uo). Operaation suunniteltu kesto on ensi viikon perjantaihin 3.10.2025 asti, joten vielä ehtii. Aktiivisimmat bandit ovat olleet 17, 15 ja 12 metriä, modeina SSB ja FT8.

Sint Maarten PJ7K: CDXP-porukan iso operaatio saarelle IOTA NA-105 (FK99lb) loppui eilen päivällä. Tarjolla oli tunnettua OK6DJ-tuotantoa: kova signaali kaikilla bandeilla, ja toimivat vastaanotinjärjestelmät myös alabandeilla. Kerhoasemalle saatiin kaikki puuttuvat bandipinnat 80 metriä lukuunottamatta.

Palestiina E44OM: Slovakkien peditio Palestiinaan tuli yllättäen ääneen lauantaina 13.9. Länsirannalta (KM71). Operaatio oli äänessä vain vähän yli viikon, mutta sieltäkin saatiin kerhoasemalle kaikki puuttuvat bandipinnat FT8-modella.

Norfolk Island VK9NT: Peditio saarelle IOTA OC-005 tuli ääneen sunnuntaina 14.9, ja se kestää vielä tämän viikon lauantaihin asti. Bandit 40-6 metriä, modet CW, FT8 ja ehkä vähän SSB:tä. Pääpaino on ollut CW-workkimisessa, mutta myös satunnaisia piipahduksia FT8-modelle on havaittu.

Saint-Pierre & Miquelon FP5KE: Operaatio saarille IOTA NA-032 (GN16ws) kestää vielä perjantaihin. Bandit 160-6 m ja modet CW/SSB/RTTY/FT8/FT4, mukana myös 2 m ja 23 cm EME-asemat, LEO-satelliittiasema ja QO-100 -asema. Erikoisuutena asema on ollut äänessä myös 10 metrin FM:llä. Tältäkin peditiolta on saatu hyvin täydennystä kerhoaseman bandipuutteisiin.

Märket OJ0: Anne OJ0YL ja Pojat(™) OJ0W tulivat ääneen aikaisemmista tiedoista poiketen vasta viime lauantaina. Operaatio kestää tämän viikon perjantaihin asti. Ainakin 15 m puuttuva bandipinna saatiin kerhoasemalle heti ensimmäisinä päivinä. Yhteysväli on pikkuisen haastava yläbandeille pienillä antenneilla, mutta nyt tuntuu olevan käytössä parempi kalusto kuin monella aikaisemmalla Märketin peditiolla.

Micronesia V6D: Saksalaisten operaatio Chuukille IOTA OC-011 (QJ57WL) alkoi maanantaina, ja se kestää 2 viikkoa 6.10. asti. Bandit 160-6 metriä, modet CW/SSB/RTTY/FT8. Alkuviikon eteneminen on ollut suosiollista Micronesiaan.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com -kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 17.9.2025

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

OH3NE hallituksen kokous: Yhdistyksen hallitus kokoontui toissa lauantaina käsittelemään ensi vuoden talousarviota ja toimintasuunnitelmaa. Ne esitetään jäsenille syyskokouksessa, joka päätettiin pitää keskiviikkona 26. marraskuuta kerhotiloissa kello 18 alkaen. Kokouksessa myös hyväksyttiin kolme uutta jäsentä: Hannu Korpimäki OH3MT, Ossi Mäkinen OH3CNZ ja Jesse Peltotupa, jolla ei vielä ole kutsumerkkiä. Tervetuloa mukaan uudet jäsenet!

Toissa lauantain talkoot: Hallituksen kokouksen jälkeen käyntiin potkaistuissa talkoissa tyhjennettiin ja siivottiin kerhon varastotilaa eli bunkkeria. Bonkkia pakattiin valmiiksi eri leireille vietäväksi, samoin myytävää tavaraa, joka odottaa hinnoittelua ja mahdollista pakkaamista. Päivän aikana heräsi myös ajatus verkkokirppiksen tekemisestä esimerkiksi kerhon sivulle Facebookkiin. Palaamme tähän sekä uusiin talkoisiin kun työtä jatketaan. Erityiskiitokset Sakarille OH3SM pitkästä rupeamasta!

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys. Lisätietoa vaaleista Liiton sivuilla.

Radioamatööritapahtumat

Puskatapaaminen: Pirkanmaan OHFF-tapaaminen pidetään ensi sunnuntaina 21.9. alkaen kello 10 Kintulammin alueella (OHFF-1159) Kirkkokiven laavulla perinteisin menoin. Alueen aktivointiin on käytössä kutsu OH44FF. P-paikka löytyy tämän linkin avulla, ja sieltä on lyhyt kävelymatka laavulle. Polku on esteetön, joten paikalle pääsee vaikka lastenvaunujen tai kolmipyörän kanssa. Tervetuloa (myös turkulaiset)!

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna torstaina on 4 metrin NAC. Ensi viikon tiistaina on mikroaalto-NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.

FT8-kilpailu: Syyskuun osakilpailu oli viikko sitten, ja alustavat tulokset ovat tulleet. Kelit olivat hyvät, ja itänaapurin SSB-rinkulan häiriöt poikkeuksellisen vaimeat. Kerhoasema voitti tällä kertaa 40 metrin singleband-luokassa OH5FI:n yhden kertoimen mitalla, ja OH2LQ putosi yllättävän reilusti. Loppuvuosi tulee olemaan kuitenkin edelleen jännittävä, koska kumpikaan ei saa hävitä yhtään kisaa ratkaisevasti. 40 metrillä oli mukana Tampereelta myös uutena tulokkaana Mikael OH3FWG. Perusluokassa OH3EIT jatkaa edelleen voittoputkea. Säännöt ja kisojen tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivulta. Nyt kaikki mukaan workkimaan, logien lähetys sähköisesti on todella helppoa SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi. Tuloksia voivat kaikki myös katsella sieltä.

SAC CW: Scandinavian Activity Contestin CW-osa on tulevana viikonloppuna 20.-21.9. Säännöt ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta. Nyt mukaan periaatteella “Henkilö talosta, kaksi parhaasta”!

Työskentelyuutisia

Christmas Island VK9/SP9FIH: Janusz on matkalla Lord Howelta seuraavaan paikkaan Christmas Islandille IOTA OC-002 (OH29uo). Operaation suunniteltu kesto on perjantaista 19.9. aina 3.10.2025 asti.

Annobon 3C0W: Annobonin operaattorit ovat palanneet kotiin. Operaatiosta ei tullut mitään, koska paikallisilla viranomaisilla oli pahasti epätietoisuutta lupa-asioiden hoidossa

Sint Maarten PJ7K: CDXP-porukan iso operaatio saarelle IOTA NA-105 (FK99lb) alkoi aikataulussa viime perjantaina, ja se kestää ensi maanantaihin 22.9. asti. Tarjolla on tunnettua OK6DJ-tuotantoa: kova signaali kaikilla bandeilla, ja toimivat vastaanotinjärjestelmät myös alabandeilla.

Palestiina E44OM: Slovakkien peditio Palestiinaan tuli yllättäen ääneen lauantaina Länsirannalta (KM71). Asema on tullut kovaa vähän kaikilla bandeilla, mutta kuuntelupuoli ei ole kovin kaksinen. Hotellissa on ilmeisesti kova häiriötaso. Operaatio on on äänessä ensi maanantaihin 22.9. asti 160-6 metrin bandeilla “kaikilla modeilla”.

Norfolk Island VK9NT: Peditio saarelle IOTA OC-005 tuli ääneen sunnuntaina 14.9, ja se kestää lauantaihin 27.9. asti. Bandit 40-6 metriä, modet CW, FT8 ja vähän SSB:tä.

Saint-Pierre & Miquelon FP5KE: Operaatio saarille IOTA NA-032 (GN16ws) käynnistyi päivän myöhässä eilen tiistaina, koska 11 kalustoa sisältänyttä kollia tuli päivän myöhässä. Peditio kestää ensi viikon perjantaihin 26.9. asti. Bandit 160-6 m ja modet CW/SSB/RTTY/FT8, mukana myös 2 m ja 23 cm EME-asemat, LEO-satelliittiasema ja QO-100 -asema.

Märket OJ0: Anne OJ0YL ja Pojat(™) OJ0W tulevat ääneen aikaisemmista tiedoista poiketen vasta lauantaina 20.9. Operaatio kestää ensi viikon perjantaihin 26.9. asti. Jokohan nyt kerhoasemalle saataisiin puuttuvat 15 m ja 10 m bandipinnat? Yhteysväli on pikkuisen haastava yläbandeille pienillä antenneilla.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 10.9.2025

Lukijoiden työmatkojen vuoksi bulletiini on tällä viikolla vain verkkoversiona.

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on edelleen tauolla. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa.

OH3NE tiedottaa

SRAL:n vaalit: Suomen Radioamatööriliiton syyskokouksessa 22.11.2025 valitaan liiton puheenjohtaja kahden vuoden kaudeksi sekä kaksi (2) hallituksen jäsentä kolmen vuoden kaudeksi. Erovuorossa ovat liiton puheenjohtaja Henri Olander, OH3JR, sekä hallituksen jäsenet Jari Ojala, OH8LQ, ja Tuomas Tauriala, OH3ERV. Äänestystavat ovat sähköinen äänestys ja syyskokouspaikalla tapahtuva äänestys. Lisätietoa vaaleista Liiton sivuilla.

OH2AP:n radioamatöörikurssi: Keski-Uudenmaan Radioamatöörit ry järjestää perusluokan radioamatööritutkintoon tähtäävän valmennuskokonaisuuden verkkokurssina alkaen 16.9. Kurssille ilmoittaudutaan sähköpostilla osoitteeseen oh2ap@oh2ap.fi viimeistään huomenna torstaina 11.9. Lisätietoja saa samasta sähköpostiosoitteesta. Kurssi-ilmoitus toimintaohjeineen on luettavissa OH2AP:n verkkosivuilta.

Puskatapaaminen: Pirkanmaan OHFF-tapaaminen pidetään sunnuntaina 21.9. alkaen kello 10 Kintulammin alueella (OHFF-1159) Kirkkokiven laavulla perinteisin menoin. Alueen aktivointiin on käytössä kutsu OH44FF. P-paikka löytyy tämän linkin avulla, ja sieltä on lyhyt kävelymatka laavulle. Polku on esteetön, joten paikalle pääsee vaikka lastenvaunujen kanssa. Tervetuloa (myös turkulaiset)!

Radioamatööritapahtumat

Mount Athos -luento: Martti OH2BH kertoo suomalaisvetoisesta SV1GA/A-peditiosta Hämeenlinnassa tämän viikon lauantaina 13.9.2025 kello 13-15. Paikka on Kumppanuustalo (vanha kirjastotalo) osoitteessa Kirjastokatu 1. Parkkipaikkoja löytyy ympäröiviltä kaduilta sekä kauppakeskus Goodmanin halleista P1 ja P2. Martti jakaa myös kortit suomalaisten kanssa pidetyistä kusoista. Lisätietoa OH3AA:n sivuilla.

OH1AA:n leiri: Turun kerhon suosittu leiri Taivassalon Tippsundissa, joka oli tänä vuonna aikataulutettu vasta lokakuulle, on valitettavasti peruttu.

Kilpailu-uutisia

Seuraavat NAC-kilpailut: Huomenna torstaina on 6 metrin NAC. Ensi viikolla tiistaina on 23 cm NAC ja torstaina 4 metrin NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com.

FT8-kilpailu: Syyskuun osakilpailu oli tänään. Kelit olivat hyvät, ja itänaapurin SSB-rinkulan häiriöt poikkeuksellisen vaimeat. Kerhoasema on todennäköisesti taas aivan tasoissa OH2LQ:n kanssa. Loppuvuosi tulee olemaan jännä 40 m singleband-luokassa, koska kumpikaan ei saa hävitä yhtään kisaa ratkaisevasti. Säännöt ja kisojen tulokset löytyvät SRAL:n HF-kilpailusivulta. Nyt kaikki mukaan workkimaan, logien lähetys sähköisesti on todella helppoa SRAL:n logipalvelussa logs.sral.fi. Tuloksia voivat kaikki myös katsella sieltä.

SAC CW: Scandinavian Activity Contestin CW-osa on puolentoista viikon päästä 20.-21.9. Säännöt ja lisätietoa löytyvät kilpailun sivuilta.

Työskentelyuutisia

Lord Howe VK2/SP9FIH: SP9FIH on äänessä Lord Howelta IOTA OC-004 (QF98ml), ja operaatio kestää lauantaihin 13.9. asti. Bandit 30-10 metriä, SSB ja digimodet.

Christmas Island VK9/SP9FIH: Lord Howelta matka jatkuu seuraavaan paikkaan Christmas Islandille IOTA OC-002 (OH29uo). Operaation suunniteltu kesto on 19.9.-3.10.2025.

Laos XW4YY: Maxim OH7O on äänessä Laosista huomiseen 11.9. asti. Bandit 40-10 m, SSB/FT8.

Päiväntasaajan Guinea 3C3W: Operaatio Biokon saarella IOTA AF-010 loppui viime perjantaina, ja operaattorit lensivät Annobonille lauantaina. Asemaa workittiin myös 6 metrillä Euroopasta, mutta ei Suomesta.

Annobon 3C0W: Annobonin operaattorit lensivät saarelle IOTA AF-039 (JI28) jo lauantaina, joten aseman piti tulla ääneen jo viikonloppuna. Nyt on tullut mutkia matkaan, koska paikalliset viranomaiset vaativat luvan paikallishallinnolta aseman pystyttämiseen. Yuris ja Eugene odottavat lupaa perjantaihin asti, ja palaavat sen jälkeen Biokolle, ja sieltä ääneen kutsulla 3C3W. Jos operaatio pääsee ääneen Annobonilta, bandit ovat 160-6 metriä, CW/SSB/FT8.

Sint Maarten PJ7K: CDXP-porukan iso operaatio saarelle IOTA NA-105 (FK99lb) alkaa perjantaina 12.9, ja se kestää 22.9. asti. Luvassa on tunnettua OK6DJ-tuotantoa: kova signaali kaikilla bandeilla ja toimivat vastaanotinjärjestelmät myös alabandeilla.

Norfolk Island VK9NT: Peditio saarelle IOTA OC-005 on tulossa sunnuntaina 14.9, ja se kestää lauantaihin 27.9. asti. Bandit 40-6 metriä, modet CW, FT8 ja vähän SSB:tä.

Märket OJ0: Anne OJ0YL ja Pojat(™) OJ0W tulevat ääneen ensi maanantaina 15.9. Operaatio kestää seuraavan viikon perjantaihin 26.9. asti. Jokohan nyt kerhoasemalle saataisiin puuttuvat 15 m ja 10 m bandipinnat? Yhteysväli on pikkuisen haastava yläbandeille.

Saint-Pierre & Miquelon FP5KE: Peditio saarille IOTA NA-032 (GN16ws) alkaa myös maanantaina 15.9. ja kestää 26.9. asti. Bandit 160 m-6 m ja modet CW/SSB/RTTY/FT8, mukana myös 2 m ja 23 cm EME-asemat, LEO-satelliittiasema ja QO-100 -asema.

Tietoa ajankohtaisista operaatioista löytyy muun muassa NG3K:n ADXO-sivulta sekä DXNews.com kalenterista.

 

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi.