Keskiviikon bulletiinissa kerroimme VHF+ bandien tropokeleistä. Keskiviikkona 16.10. ja torstaina 17.10. workittiin hyviä yhteyksiä lounaan ja etelän suuntaan. Pisin 2 metrin yhteys oli DR2B JO50WB 1464 km ja 70 cm bandilla OK1VUM JN79FX 1402 km.
Perjantaina 18.10. oli taukoa kun kelit jäivät pääosin Suomen eteläpuolelle. Lauantaina DXinfocentre-sivuston kartta alkoi näyttää taas hyvältä.
Yhteyksiä pidettiinkin 2 metrillä varsinkin Leningradin oblastiin, missä vaikuttaa olevan tukku uusia, innokkaita operaattoreita, mm. R1BMA ja R1BKE. Pisin yhteys on toistaiseksi RU3BQ KO67NE 715 km. PSKreporter.info-sivuston kartta näyttää, minne suomalaiset asemat ovat kuuluneet noin klo 19.00-1915.
Nämä kelit eivät jatku kovin kauan. Illalla, yöllä ja huomisaamuna 20.10. tropo vahvistuu sekä etelän että Moskovan suuntaan. Kelit ovat parhaimmillaan aamuyhdeksän tienoilla meikäläistä aikaa.
Tämän jälkeen homma lässähtää. Uutta tropoa saattaa olla luvassa ensi viikon lopulle, se selviää keskiviikon bulletiiniin mennessä.