OH3AA:n rompepäivät 27.8.2023

Hämeenlinnan Radioamatöörit järjestävät jälleen suositun avoimen radiorompepäivän Hämeenlinnassa OH3AA-kerhon toimipaikassa Hakapellontiellä sunnuntaina 27.8.2023 klo 09:00 – 15:00 välisenä aikana.

Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita. Säästä riippuen saatamme järjestää stratosfääripallolennon tapahtuman aikana!

Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.

Paikalle järjestetään ainakin virvoke-, kahvi-  ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.

Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.

Kerhotalon piha-alueella on muutamia paikkoja asuntoautoille/-vaunuille, joten paikalla voi majoittua perjantaista 25.8. alkaen erikseen asiasta sopimalla. Ota yhteyttä majoittumisesta kerhon toimihenkilöihin esimerkiksi sähköpostilla oh3aa@sral.fi.

Ajo-ohje:

  • 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
  • Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
  • 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle

Tervetuloa!

OH3AA:n johtokunta

RATS:n vuosikokous 26.3.2023 Padasjoella

Radioamatööritekniikan Seura RATS r.y. vuosikokous 2023 pidetään sunnuntaina 26.3.2023 klo 15:00 Padasjoen kunnantalolla, Kellosalmentie 20, Padasjoki.

Etäosallistuminen on mahdollista. Linkki etäkokoukseen lisätään kokoussivulle kokouspäivänä.

Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Paikalle voi saapua klo 14 alkaen. Tervetuloa!

VUSHF2023-tapaaminen 26.-28.5.2023 Ånnabodassa

43. (lähes) vuosittainen pohjoismainen VUSHF-tapaaminen pidetään toukokuussa 2023 Ånnabodassa, noin 10 km Örebrosta. Tapaamisen järjestää Ericssonin radiokerho SK0CT.

Lisää tietoa tapahtuman sivuilta vushf2023.se. Sivuilla voit myös ilmoittautua postituslistalle, mistä saat ajankohtaisia tiedotuksia.

Ånnaboda on siinä mielessä legendaarinen leiripaikka, että ensimmäiset pienimuotoiset VUSHF-tapaamiset pidettiin juuri siellä 70/80-lukujen vaihteessa.

Rompepäivä Hämeenlinnassa sunnuntaina 21.8.2022

Hämeenlinnan Radioamatöörit OH3AA järjestää jälleen suositun avoimen radiorompepäivän kerhon toimipaikassa Hakapellontie 95, 13430 Hämeenlinna, sunnuntaina 21.8.2022 klo 09:00 – 15:00.

Noudatamme kuitenkin turvatoimia, joten huomioithan seuraavat seikat:

  • Älä saavu paikalle sairaana tai jos sinulla on flunssan oireita
  • Suosittelemme maskin käyttöä sisätiloissa
  • Kerholta löytyy käsidesiä, jota toivomme kävijöiden käyttävän
  • Kerhotalon ulkopuolella voi seurustella normaaliin tapaan

Täällä on hyvä tilaisuus tavata tuttuja radioharrastajia, ostaa, myydä ja välittää radiotarvikkeita.

Alueella voit myydä kaikenlaista ja kaikenikäistä elektroniikkaa ja radiotarviketta joko auton takakontista, peräkärrystä tai pressujen päältä, maapohja on pääosin soraa. Katettua tilaa ei ole joten sadekelillä omat sääsuojat tai katokset mukaan. Myyntipaikasta ei peritä maksua. Tavaroita ei saa jättää järjestäjän vastuulle.

Paikalle järjestetään ainakin virvoke- kahvi-  ja makkaramyynti. Sisä-WC käytettävissä.

Kerhomme putkitesteri on myös käytettävissä ja testaaja paikalla, joten voimme testata kävijöiden putkia. Muutama / kävijä, ei mitään suuria määriä.

Kerhotalon piha-alueella on muutamia paikkoja asuntoautoille/-vaunuille, joten paikalla voi majoittua perjantaista 20.8. alkaen erikseen asiasta sopimalla. Ota yhteyttä majoittumisesta kerhon toimihenkilöihin esimerkiksi sähköpostilla oh3aa@sral.fi.

Ajo-ohje:

  • 3-tien ja 10-tien liittymästä käännytään Helsinkiin päin 130-tielle (noin 2 km)
  • Käännytään oikealle Orsitielle (Moreeni)
  • 500 m päässä käännytään vasemmalle Hakapellontielle. Kerho sijaitsee tien päässä mäen harjalla

Tervetuloa!

OH3AA:n johtokunta

Stratosfääripallo OH3HAB-11 lensi sunnuntaina 26.6.2022

Hämeenlinnan Radioamatöörit ry:n OH3AA pallolento kutsulla OH3HAB lensi sunnuntaina 26.6. Pallo nousi ilmaan kerhon pihalta Hämeenlinnan Miemalasta noin kello 14.25.

Tällä lennolla oli mukana 70 cm bandin lisäksi myös CW- sekä 4FSK-lähetteet 80 metrin bandilla taajuuksilla 3.595 MHz ja 3.607 MHz.

Pallo lensi ennustettuun suuntaan (itäkoillinen), kävi korkeimmillaan 27348 metrissä, teki laskeutuessaan pienen sightseeingin Evon retkeilyalueen rajoja pitkin ja laskeutui alueen pohjoisimman pisteen tuntumaan.

Michael OH2AUE kävi poimimassa pallon aivan Alaskantien vierestä. Taiteilija Myllykoskikin olisi arvostanut suoritusta

Katso kuvia, raportti ja lisää tietoa lennosta OH3AA:n sivuilta.

Huomaa muuttunut kutsu! HAB on nyt tämän ja tulevien pallojen suffiksi erotuksena majakka-allokaatioon kuuluvasta VHH:sta. Kuuntelijat (ja muutkin) voivat silti nauttia mainiota Palvarin vähähiilihydraattista hernesoppaa.

 

Stratosfääripallolento Hämeenlinnasta kesäkuussa

Hämeenlinnan Radioamatöörit ry, OH3AA, tekee stratosfääripallolennon kesäkuun alkupuolella, lennon päivämäärä ja ajankohta tarkentuvat pian. Pallo lähetetään Hämeenlinnasta.

OH3AA ottaa vastaan myös kuuluvuusraportteja pallon lähetteestä sekä 70 cm että 80 m bandeilta. Merkitse raporttiin nimesi, mahdollinen radioamatöörikutsusi ja vastaanottimen paikkatieto (paikkakunta ja/tai lokaattoriruutu). Raportteja voi lähettää sähköpostilla kerhon osoitteeseen oh3aa@sral.fi!

Pallolennon lähetin käyttää seuraavia taajuuksia ja lähetelajeja:

  • 432.500 MHz APRS (1200 bps) – vastaanotetaan FM-modella
  • 432.500 MHz Horus 4FSK v2 (100 baud) – vastaanotetaan USB-modella
  • 3.595 MHz – CW
  • 3.607 MHz – Horus 4FSK v2 (50 baud) – vastaanotetaan USB-modella

Stratosfääripallo OH3VHH-1 lensi 17.7.2021

Hämeenlinnan Radioamatöörit ry, OH3AA, teki stratosfääripallolennon lauantaina 17.7.2021. Pallo lähti Hämeenlinnan Nukarista kello 11.51 ja laskeutui Hollolan Uskilaan 13.59. Hyötykuorma löytyi ehjänä helppopääsyisestä paikasta pari tuntia myöhemmin.

Pallo lähetti APRS-paikkatietoa taajuuksilla 144,800 MHz ja 432,500 MHz. Lisäksi tuli DVB-videokuvaa taajuudella 433,250 kHz (kaistanleveys 500 kHz).

Videolähetys julkaistaan SRAL:n Youtube-kanavalla. OH2AUE:n Youtube-kanavalta löytyy nauhoitus lennon loppuvaiheista.

Pallon kulkema reitti on nähtävissä aprs.fi-serverillä kutsulla OH3VHH-11. Poikkeamat reitiltä johtuvat virheistä 70 cm APRS-lähetteessä tai sen vastaanotossa.

Lisätietoja OH3AA:n sivuilta.

Radioamatööritekniikan seura ry:n tapahtumia

VUOSIKOKOUS

Radioamatööritekniikan seura ry:n sääntömääräinen vuosikokous järjestetään sunnuntaina 28.3.2021 klo 15:00 etäkokouksena sekä osoitteessa Hanhilahdenpolku 12, Kirkkonummi. Koronatilanteen vuoksi suosimme etäosallistumista. Kahvitarjoilu itsepalveluna. Lisätiedot ja ohjeet etäosallistumiseen: https://rats.fi

TIEDOTUSLISTA

RATSilla on tiedotussähköpostilista, jolla on tällä hetkellä varsin pieni osa jäsenistä. Suosittelemme kaikkia jäseniä liittymään listalle:

https://rats.fi/liity-tiedotuslistalle/

R.NET 2.0

R.Net V2.0 -projektin aloittamisesta on ollut viime aikoina puhetta.

Ajatuksena on pitää alkajaisiksi etäkokous, jossa sovitaan projektin käytännön järjestelyistä. Jos projekti kiinnostaa, käythän merkitsemässä Doodleen sopivat päivämäärät kokoukselle:
https://doodle.com/poll/vc2qkq3vfhkxpaqw

Vaihtoehtoisesti voit myös lähettää hallitukselle sähköpostia (hallitus@rats.fi), jossa ilmaiset kiinnostuksesi projektiin. Projektista voi myös alustavasti keskustella RATSin IRC-kanavalla #rats.fi @ IRCnet tai siihen linkitetyssä Telegram-ryhmässä https://t.me/joinchat/WBko4psrpih4LLLi .

Linkki projektin kokoukseen tulee tiedotuslistalle, kunhan päivämäärä on selvillä.


RATS ry hallitus

Satelliittileiri Viialassa 16.-18.10.2020 on peruttu

Satelliittileiri on peruttu Sairaanhoitopiirin ja THL:n suosituksien sekä määräyksien nojalla.

Kyseisessä leiripaikassa ei ole mahdollisuutta järjestää riittäviä turvavälejä eikä noudattaa voimaan astuvia säädöksiä. Eli odotetaan rajoitusten lievennyksiä ja uutta ajankohtaa järjestää leiri paremmalla mielellä ilman terveysriskejä.