Puskuryhmä OH3MOT ja OH3HWX suuntasi Pyynikille sunnuntaina 18.9.2022 vaihtamaan kerhoaseman OCF-dipolin. Vanha olikin jo ehtinyt matkansa päähän: noin 10-vuotias baluni oli päreinä (mutta silti toimiva), ja noin 20 vuotta vanhojen elementtivaijerien muovipinnoitteista olivat ftalaatit karanneet. Taivutellessa muovit karisivat pois. Mukaan porukkaan liittyi hetken päästä myös OH3BK.
Tilalle asennettiin Wimon nelilankainen 80-6 m malli (11380.80H ja lisälangat 11381). Vanhasta asennuksesta kelpuutettiin hyväkuntoinen RG213-kaapeli ja sen päässä ollut Suhner-merkkinen UHF-liitin. Vaippavirtakuristinta ei laitettu tähänkään asennukseen, koska paino ja tuulikuorma olisi jäänyt pelkästään liittimen varaan.
Kiinnityspisteitä parannettiin myös siten, että syöttöpisteen korkeus on nyt noin 22 metriä. Ainakin sovitus on hyvä monella bandilla, ja epäsovituksen kompensointi IC-7300:n tunerilla onnistuu muilla helposti. Myös pohjakohinat alabandeilla vähenivät jonkin verran.
Viikon kokeilun perusteella antenni workkii paremmin kuin edeltäjä.
Seuraavaksi voisi kokeilla vaippavirtakuristinta kaapelin sisääntulossa estämään kerhotiloissa aiheutuvia pörinöitä virtaamasta kaapelin vaippaa myöten ylös.
Kuvassa kerhoaseman nykyinen antennivarustus.