Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote 29.4.2026

Tampereen Radioamatöörit ry:n kerhotiedote on kuultavissa keskiviikkoisin klo 21 OH3RNE FM-toistimien taajuuksilla 145,750 MHz ja 434,850 MHz. Kuuden metrin toistin OH3RTR on tauolla, koska antennia ei voi rakennustöiden keskellä käyttää. Kerhotiedote julkaistaan myös kerhon kotisivuilla ja Facebookissa

OH3NE tiedottaa

Uudet kerhotilat: Vanha kerhotila on virallisesti luovutettu pois maanantaina, ja kerhon toiminta on siirtymässä Lielahteen Rientola-keskukseen. Uusi kerhotila avataan jäsenistölle touko-kesäkuussa, ja viralliset avajaiset pidetään heinä-elokuussa. Pyynikillä säilyy edelleen laitetila, eli voimme pitää antennimme ja etäaseman siellä. 

Kerhon muutto: Kerhon tavarat on muutettu Pyynikiltä välivarastoon ja Rientolaan. Jatkossa on tiedossa uuden tilan kalustamiseen ja sisustamiseen liittyvää talkoilua, josta lisää myöhemmin. Viime bulletiinin jälkeen on tehty ainakin keittiön kalustus ja sähköistys. Putkimiestä ja laatoittajaa vielä odotetaan tekemään WC-tilat loppuun.

Näkyvyyttä mediassa: Kerhon muutto oli pari viikkoa sitten esillä erityisen näyttävästi hyvien kuvien kera Aamulehdessä sekä positiiviseen sävyyn myös Tamperelaisessa. Viimemainittu on tänään tehnyt myös uuden jutun, jossa pääpaino oli Munkkikahvilan kasvaneessa kapasiteetissa. 

Käyttökatkoja: FM-toistimien Pyynikin vastaanottimet ja APRS-digi ovat pois käytöstä, koska laitteet odottavat muuttoa uuteen laitetilaan. Hervannan bittilinkki on poikki samasta syystä, ja DMR-toistin on siten irti Brandmeister-verkosta. FM-toistimien Hervannan vastaanottimet ovat edelleen pajalla.

Radioamatööriuutisia

SRAL:n kevätkokous: Liiton kevätkokous pidettiin viime lauantaina Helsingissä ja etänä. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat kuten hyväksyttiin tilinpäätös ja annettin vastuuvapautus hallitukselle. Lisäksi tiedotettiin myönnetyistä tunnustusllkoinnoista jotka  jaetaan kesäleirillä Eerikkilässä – näistä tarkemmin ensi bulletiinissa. Kokousta edeltäneet esitelmät automatic.sral.fi-palvelusta ja ARDC-kerhoavustuksista julkaistaan kun videot on editoitu valmiiksi. 

Uudistettu automatic-palvelu: Täysin uudistettu automatic.sral.fi-palvelu julkaistiin SRAL:n kevätkokouksen yhteydessä. Lasse OH3HZB esitteli uudistuneen sivuston ja kertoi parannuksista liittyen mm. käyttömukavuuteen ja tietojen hyödyntämiseen koneluettavasti. Automatic.sral.fi on koonnut yhteen tiedot Suomen radiomatöörien automaattiasemista eli kelimajakoista, toistimista jne vuodesta 2014 lähtien. Lisää tietoa löytyy SRAL:n sivuilta.

Olitko joskus radioamatööri?: Jos sinulla oli joskus radioamatöörilupa, mutta päästit sen vanhenemaan, et useimmiten tarvitse uutta tutkintoa. Katso lisää kerhon sivuilta.

Perusluokan palsta: SRAL:n Ham-wikissä on koottuna Tomin OH2ID (ex-OH3ID) perusluokan palstan kirjoitukset vuosilta 2015-2019. Hyvää luettavaa kurssilaisille, tuoreille harrastajille sekä kokeneemmillekin amatööreille!

ITU:n suositus hätäviestinnästä: ITU:n radiokommunikaatiosektori on julkaissut helmikuussa 2026 päivitetyn suosituksen radioamatööri- ja amatöörisatelliittipalvelujen roolista katastrofi- ja kriisiviestinnässä. Suositus muistuttaa, että radioamatöörit voivat kansainvälisten radiosääntöjen nojalla harjoitella ja varautua hätäviestintään jo normaalioloissa. Tämä on tärkeä peruste amatööritoiminnan yhteiskunnalliselle merkitykselle. Lisäksi tulisi tukea amatööriverkkojen kehittämistä niin, että ne pystyvät toimimaan itsenäisesti ilman julkisia tietoliikenneyhteyksiä ja sähköverkkoa — myös väliaikaisista sijainneista käsin. Amatöörijärjestöjä kannustetaan rakentamaan kestäviä organisaatiorakenteita ja pitämään yllä säännöllistä harjoittelua valmiuden varmistamiseksi. Suositus on osa suurempaa kokonaisuutta, linkki siihen sekä tarkempaa tietoa aiheesta liiton verkkosivuilla. 

Kerhojen historiikkeja liiton verkkosivuilla: Hiljattain 60-vuotisjuhliaan viettäneen Tampereen teekkarien radiokerhon OH3TR historiikki on ladattu Liiton verkkosivuille. Kerhotietopankista löytyy myös meitä tällä hetkellä varmasti kiinnostava Rientolan Radioamatöörien OH3AG 50-vuotishistoriikki. Tutustukaapa näihin ja laittakaa sana leviämään, että historiikkeja voi lähettää julkaistavaksi kerhotietopankkiin Liiton toimistoon eli toimisto@sral.fi.

Lutkoiden tuuletus: Salon Radiokerhon OH1AD Lutikoiden tuuletus järjestetään perinteisesti äitienpäivän aattona lauantaina 9.5. kello 10-16, osoite Pihkavuorentie 15, Muurla. Kamarikaupassa myynnissä komponentteja ja mittalaitteita ja rompetorilta löytyy monenlaisia laitteita ja bonkkia. Tarvitsetko kattotiiliä? Niitäkin on myynnissä! Kahviosta kahvia, pullaa, makkara, lättyjä, jäätelöä ynnä muuta. Ohjelmassa myös arpajaiset. Vain käteismaksut. Mastopellolle ovat tervetulleita vierailevat myyjät, paikkamaksu 10 euroa. Mastopellolla voi myös yöpyä asuntovaunussa tai teltassa, sisämajoitusta rajoitetusti. Yöpymismaksu 5 euroa, sisältäen saunomisen. Kyselyt ja ilmoittautumiset: Memma OH1EG, oh1egme@gmail.com.

Nordic VUSHF Meeting: RATS:n järjestämä 46. pohjoismainen VUSHF-tapaaminen on Raisiossa Hotelli Martinhovissa 15.-17.5.2026. Tapahtuma kiertää pohjoismaita ja on neljän vuoden välein Suomessa, eli nyt on hyvä vuosi tulla paikalle!  Varaustilanne ja lisätietoja RATS:n sivuilla eli rats.fi. Ilmoittautuminen on auki perjantaihin 1.5. asti, eli vielä ehtii. 

Kilpailu- ja työskentelyuutisia

NAC-kilpailut: Ensi viikon tiistaina on  2 metrin NAC ja torstaina 10 metrin NAC. Säännöt, ohjeet osallistumiseen sekä tulokset löytyvät VHF-kilpailumanagerin sivuilta oh6zz.com

TX9W Marquesas: Kuuden operaattorin peditio Marquesasille on äänessä vapunaattoon asti eli vielä huomisen.

Muistutettakoon myös mieliin, että kevään ES-kausi on tuloillaan. 6 metrillä on viime päivinä kuulunut Keski-Euroopan asemia.

Kerhon kotisivuilta oh3ne.fi löydät uusimmat tiedot asioista ja tapahtumista. Aikaisemmat kerhotiedotteet löydät kerhotiedotteet-osiosta. Tiedotteessa lukematta jääneet linkit löytyvät Facebook- ja verkkoversioista.

Bulletiinin toimitti Tampereen Radioamatöörit ry:n bulletiinitiimi. Tiimi toivottaa kuulijoille mukavaa Wappua!

Jaa sosiaalisessa mediassa