P4-A/Es’hail-2 tulee, oletko valmis?

AMSATin uusimman satelliitin (P4-A) laukaisupäivä on lähellä.

Tiedote AMSAT-DL:n sivuilla kertoo, että satelliitin lähtö on nyt varmistunut. Lopullinen laukaisupäivä tiedotetaan perinteisesti onnistuneen rakettien koepolton jälkeen. Toinen, onnistunut koepoltto tehtiin maanantaina 12.11.

Ensisijainen laukaisuikkuna alkaa torstaina 15.11. 22.46 Suomen aikaa ja loppuu perjantaina 0.29 SA. Laukaisusta kerrotaan lisää Space-X:n tiedotteessa. Ennustettu pilvinen sää ei estänyt laukaisua, vaan raketti lähti matkaan ajallaan, satelliitti mukanaan. Satelliitti laukaistiin suunnilleen radalleen suunnitelman mukaan. Loppumatka menee omin voimin.

Live-lähetys löytyy YouTubesta.

Toissijainen ikkuna olisi alkanut perjantaina 16.11. 22.48 Suomen aikaa ja loppunut lauantaina 0.29 SA.

P4-A on ensimmäinen geostationäärinen radioamatöörisatelliitti. Tämä tarkoittaa sitä, että maan pinnalta katsottuna satelliitti on aina samalla suuntaa ja samalla korkeudella. Satelliitin lopullinen paikka on päiväntasaajan yläpuolella ja 26 astetta itäistä pituutta, eli meistä katsoen melko lailla etelään. Käyttöönottovaiheessa satelliitti ei ole heti geostationäärisellä radalla, vaan se ajetaan osin omilla moottoreilla paikalleen.

P4-A ratsastaa Es’hail-2 -tietoliikennesatelliitin kylkiäisenä, ja sen käyttöönotto ei ole prioriteettilistalla ensimmäisenä. Kunhan satelliitti saapuu radalle, menee tyypillisesti kuukausi tai kaksi ensin kaupallisen satelliitin testaukseen ja verifiointiin. Vasta tämän jälkeen alkaa P4-A:n käyttöönotto.

AMSAT-DL pyytää, että kaikki asemat pidättäytyisivät lähettämästä P4-A:n taajuuksilla, kunnes AMSATin virallinen tiedote satelliitin ottamisesta yleiseen käyttöön ilmestyy. Kaikki kuunteluraportit ovat tervetulleita heti alusta asti.

Lisää tietoa uudesta satelliitista AMSAT-DL:n sivuilla.

Jaa sosiaalisessa mediassa