Radioamatööritutkinnot

Radioamatööritutkinnot Tampereella ja Pirkanmaalla

Vuoden 2000 alusta tutkintojärjestelmä muuttui siten, että paikalliset tutkijat saavat päättää itse tutkintojen ajankohdan. Tutkijoilla on velvollisuus pitää tutkinto kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun tutkittava sitä pyytää. Käytännössä siis aikaisemman kolme kertaa vuodessa plus kesäleirillä sijasta tutkija ja tutkittava sopivat ajankohdan ja paikan keskenään.

Radioamatööritutkinnot järjestää SRAL Liikenne- ja viestintäviraston valtuuttamana toimijana. Lisätietoa tutkinnoista löytyy SRAL:n koulutussivuilta.

Tommi Sirén, OH3FCB, järjestää Pirkanmaalla tutkintoja pääasiassa Tredun Hervannan toimipisteessä tai OH3NE:n kerhohuoneella Pyynikillä. Kerhotilat löytyvät näkötornin juurelta länsisiivestä (karttalinkki). Tutkinto on mahdollista sopia myös muualle, esimerkiksi tutkittavan kotiin, työpaikan neuvotteluhuoneeseen jne. OH3NE:llä järjestettävistä tutkinnoista pyritään ilmoittamaan etukäteen OH3NE:n ajankohtaista-sivuilla sekä SRAL:n bulletiinissa.

Muista maksaa tutkinto etukäteen AR-X -palvelussa ja ottaa mukaan kutti maksusta, henkilöllisyystodistus ja laskin (nelilaskin riittää, mutta logaritmeista ja potenssiin korotuksesta on apua). Kannattaa tutustua myös tutkittavan ohjeisiin.

Pätevyystutkijoiden yhteystiedot

Tampereen ja Pirkanmaan tutkija (päivitetty 9.8.2021):

Tommi Sirén, OH3FCB, email oh3fcb ät sral piste fi, puhelin 050 34 36 744

Jos asut muualla maassa, voit tilata tutkinnon oman alueesi tutkijalta. Lista koko maan tutkijoista yhteystietoineen on SRAL:n sivuilla.